Download Game! Currently 77 players and visitors. Last logged in:DarolMangyMiksaZxf

Koan's Blog

Back to blogs index
Posted: 01 Feb 2013 00:48 [ permalink ]
minä ja vaari

se oli vuonna ysikuus
kun temmin esiin kaivoin kolmiraitapöksyistä
vieressä katseli vaari ja esitteli omaansa

vaarin sarvi oli mahtava
se nähnyt oli sotia
poterossa parru oli saanut rasvat pintaansa

nyt vaari poispäin käätyy katsomaan
kun löysää munaa alan hieromaan
on vaarilla lerppu ja se saa minut nauramaan

sain eilen soiton apteekkarilta
oli vaari saanut piikin munaansa
ja päiväkodin pihalta
löytyi hieromasta tattia
Posted: 09 Nov 2012 20:56 [ permalink ]
Kärsin pakko-onanoinnista noin kaksi vuotta. Sairaus meni niin pitkälle että
olin puoli vuotta pakkohoidossa Vaasan Huutoniemessä. Aluksi ajattelin että
kolme kertaa päivässä runkkaaminen oli nuorelle miehelle aivan normaalia.
Mutta kun se runkkaaminen meni niin pitkälle että piiskasin munaani ikään kuin
se olisi ollut minulle velkaa, päätin rohkeasti hake apua. Parhaina, tai
sanotaanko pahimpia päivinä saatoin runkata jopa yli 20 kertaa päivässä. Voin
sanoa että silloin oli paikat vähän hellänä eikä tavallinen liukuvoidekaan
enää auttanut. Runkkaamisen myötä myös velkaannuin pahasti, koska olin
rekisteröitynä yli sadalle eri pornosivustolle joiden yhteiset kuukausimaksut
kohosivat yli 2000 euroon. Siinä sitten luottotiedot meni kun ei ollut varaa
maksaa Visa laskuja. Haluan kuitenkin sanoa sinulle että apua on saatavissa,
ja että kyseessä tosiaankin on sairaus jota ei tarvitse hävetä. Kovalla
lääkityksellä sain pahimmat oireet kuriin, ja tänä päivänä elän suhteellisen
normaalia perhe elämää yhdessä Parkinsonintautia sairastavan avopuolisoni
kanssa, jonka vapisevat kädet hoitavat runkkaamisen siinä samalla kun yhdessä
katsotaan Kauniita ja rohkeita tai Salattuja elämiä.
Posted: 27 Jun 2012 14:39 [ permalink ]
Ei jumankauta, paljon oon tässä 32 ikävuoteni aikana kokenut mutta äskeisen
olisin kyllä mieluusti jättänyt kokematta...

Mulla oli tänään aika gynelle, ihan normitarkastus. Odotishuoneessa mulle tuli
yhtäkkiä ja ihan äkkiarvaamatta kakkoshätä, mutta ajattelin pidättää sen etten
menisi ihan suoraan paskalta sentään gynen ronkittavaksi, tiedä mitä haju- tai
mahdollisesti muita jälkiä sinne vois jäädä vaikka kuinka hyvin pyyhkis, jos
kävis tarpeeks huono tuuri (ja mullahan yleensä käy).

No, istahdin tuoliin haarat levällään ja gyne rupesi sörkkimään. Olin
asettautunut hieman vinoon ja kun gyne kurottautui sivulle ottamaan jotain
instrumenttia heilautin lantiotani. Ei vaan olisi pitänyt sillä tunsin miten
kikkare yhtäkkiä pilkisti reiästäni..! Gynekin huomasi (vanhempi miesgyne) ja
totesi kylmän rauhallisesti että "kas, sulla tais kilppari kurkistaa".

Mä sitten repesin hillittömään huutonauruun, vieläpä raikuvien pierujen
säestämänä....

Arvatkaa nolottiko lopun aikaa?! Mulla on kauhea tarve puhua tästä erittäin
traumatisoitavasta kokemuksesta mutta eihän tällaista voi kellekään tunnustaa
- onneksi on bätti
Posted: 30 Jan 2012 01:07 [ permalink ]
Tää kuulostaa varmaan kamalan pervolta ja kohta joku sanoo että mee hoitoon,
mut näin mä teen. Mä istun pöntölle se tyyny sillai vinosti sylissä, ett sen
alakulma on mun reisien välissä mun kullia vasten. Sit mä kusen siihen tyynyn
kulmaan tai oikeemmin sen tyynyn läpi pönttöön. Ei se kuseminen muuten miltään
tuntus mut kun siin on se tyyny välissä niin se tuntuu sikahyvältä, niinku
siemensyöksy mut viel parempi.
Sit mä nussin sitä tyynyä ja se tuntuu märkänä vähän erilaiselta ja vieläkin
paremmalta, ja se tuoreen pissan haju kiihottaa. Välillä mä vaan nuuhkin sitä
tyynyä ja kiusaan mun kikkeliä enkä anna sen koskee tyynyyn. Kun mä oon
tarpeeks kiusannu mä oon ihan kiimassa ja sit on pakko raiskaa sitä tyynyä
oikein kunnolla. Orgasmi on sit sitäkin mahtavampi ja sit on mielettömän
ihanaa survaista se kalu tyynyyn ja ruiskia siihen koko spermalasti...
mmmmmm.... näin mä tein nytkin ja pallit meni ihan rusinaks kun mä pumppasin
ne tyhjäks tyynyyn.
Posted: 16 Jan 2012 23:18 [ permalink ]
Synnytin 2kk sitten ja nyt olemme ruvenneet mieheni kanssa harrastamaan
seksiä. En tiedä onko isäksi tulemisella jotain tekemistä asian kanssa mutta
miehelleni on tullut omituinen mielihalu: hän haluaa että pieren samalla kun
hän ottaa minut takaa päin. Se on minusta jotenkin kamalan noloa ja
epäseksikästä mutta olen yrittänyt toteuttaa hänen mielihalunsa kaikesta
huolimatta. Sen lisäksi että homma on vastenmielistä niin vaikeutena on saada
ilmaa tulemaan oikealla hetkellä. Yritänkin syödä säännöllisesti ruokia jotka
keräävät kaasua vatsaan kuten hernekeittoa, ruisleipää jne. Onko kellään
vastaavia kokemuksia ja jos on niin menikö tämä vaihe mieheltäänne jossain
vaiheessa ohi?
Posted: 08 Jul 2011 21:02 [ permalink ]
"We don't serve tachyons in here."
A tachyon walks into a bar.
Posted: 11 May 2011 22:01 [ permalink ]
It is a weenite skeleton of a chest. Merchants use these as a base when
constructing a chest.
The construction looks very big and sturdy.
This item is in good condition.
It looks heavy.

You are prepared to do the skill.
An ethereal blue hammer appears in your right hand.
You forge and forge the chest construction and puuh slightly as you hammer the
last bolt. You admire your handiwork as you have constructed a tiny weenite
box (open).
Posted: 30 Dec 2010 21:25 [ permalink ]
viimeaikoina levylautasella pyörineet vinyylit:

Popeda - Pentamerous Metamorphosis
Yö - 76:14
Klamydia - Lifeforms
Popeda - Substrata
Kolmas Nainen - Ambient 1: Music for Airports
Juice Leskinen - Tranquilizer
Eppu Normaali - Hydroponic Garden
Dingo - Selected Ambient Works 85-92
J. Karjalainen - Selected Ambient Works Volume II
Uniklubi - Orgisms
Posted: 27 Sep 2010 21:24 [ permalink ]
Olen hulluna jääkiekkoon. Käyn katsomassa kaikki mahdolliset pelit, joihin
aikani antaa myöden. Sinänsä tässä tunteessa ei koskaan ole ollut mitään
vikaa, mutta nyt kun olen saavuttanut aikuisiän niin olen alkanut nähdä
jääkiekon entistä eroottisempana ja kiihottavampana. Eräänä viinanhuuruisena
iltana otin Kohon mailani (Jossa on kaikki Jokerien pelaajien
nimikirjoitukset) ja työnsin mailan pyllyyni. Tuppipuoli edellä tietysti. Se
tuntui niin tuhmalta, että aion toistaa tekoni vielä uudestaan selvinpäin.
Vaikka olen perushetero mies niin olen myös alkanut nähdä jääkiekkoilevia
miehiä seksisymboleina. Voisin jopa harkita seksiä heidän kanssaan, mutta
tuskin umpiheterot ja maskuliiniset jää kiekkoilijat siihen lähtevät..
Posted: 09 May 2010 00:54 [ permalink ]
*¨*? Laita ? tämä ? blogiisi ? jos ?sinulla? on ? maailman ? söpöin ? hevonen
? ?*¨*
Posted: 10 Dec 2009 22:56 [ permalink ]
10 vinkkiä miten isket pojan ;) TOIMII!

1.Pidä silmät oikein isona.
2.Pidä koko ajan grrr ja grauhh ääntä ja leiki olevasi pornotähti
3.ime tikkaria sillee ku se ois penis
4. purista käsii yhtee et tulee tissivako ja heiluta niit sen edessä
5.laske housui sen verran alas et näkyy vähän häpykarvoitusta ja persvakoa(se
on k...utsu ''käy kiinni''
6.Jos sinulla on nahkahousut paukauttele niitä silleen.
7.Pidä suullasi sellasta lätinä ääntä että pojalle tulee sexi mielee
8.Pidä todella todella kireitä vaatteita. jos kokosi on 36 niin yritä pukea
päällesu 32-24
9.aina ku puhut puhu voihkivasti ' moihhhh markoohhhh''
10.JA TADAAA SE ON SINUN!
Posted: 23 Nov 2009 09:58 [ permalink ]
Menetin noin 2800e tossa 1.5kk sit ku pistin vedonlyöntiin britain got
talenttiin ne että susan boyle voittaa. Tosta oli pikavippejä melkee kaikki.
Posted: 02 Nov 2009 12:39 [ permalink ]
Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää
Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä
lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle.
Posted: 07 Aug 2009 16:19 [ permalink ]
eli ekana päivänä laitan kouluun

mustavalko raidallisen paidan jossa lukee i love cats
vaaleen siniset puolarit
sandaalit
Posted: 12 Jun 2009 16:35 [ permalink ]
You reflect the prismatic burst with your shield and it hits Conquer.
You reflect the prismatic burst with your shield and it hits Conquer.
You reflect the prismatic burst with your shield and it hits Conquer.
You manage to partially reflect the prismatic burst with your shield and it
hits Conquer.
You manage to partially reflect the prismatic burst with your shield and it
hits Conquer.
Conquer lapses into unconsciousness from severe loss of blood.
Posted: 23 May 2009 19:29 [ permalink ]
You are done with the chant.
You clap your hands together and say 'fzz mar nak grttzt' (Acid blast)
You pull out a handful of olivine powder which bursts into a zillion
technicolour sparkles!
You feel in contact with the essence of acid.
You watch with selfpride as your acid blast hits Kitiara.
Your fingertips are surrounded with swirling ENERGY as you cast the spell.
The air is filled with pure energy and crackles with power.
Unseen BURSTS of magic are absorbed into the spell!
You giggle like a child while the screaming Kitiara is covered with acid!
You giggle childishly.
Kitiara screams painfully.
Girdle is corroded a bit by the acid.
Because of the low amount of unidle players you receive some additional
experience for your kill.
Kitiara grins defiantly and says 'I will get you back somehow.. all of you!!'
Kitiara loses the privilege to live.
Kitiara is DEAD, R.I.P.
Posted: 09 May 2009 15:08 [ permalink ]
Johki nasu kirjoittelee täällä masentuneena, sillä Johannan Nalle Puh on
kadonnut metsille.......NYYH Miksi se jääräpäinem Nalle Puh nyt ymmärrä sitä,
että olisin varmasti paras nainen hänelle jonka hän voi saada. Tämä oli
itseasiassa Henna Kalinaisen kommentti. Julia aina sanoi, että Johanna ja Mika
kuuluvat yhteen. Pienikokoinen nainen ja iso karpaasti joka muistuttaa
Halmetta, tykkää harteikkasta miehisrä ja maskuliinista, heidän vieresään on
tuvallista nukkua.Mika seisoi aina taustalla ja tukena noin kallio
,sellaisesta mä pidään!!!!!!!Mä aoin kirjoittaa oma elämäkera kirjan, jossa
käyn läpi koko mun elämä historia. Nyt siirrytään satiinilakaiden väliin. On
olemassa pahansuopia ihmisääti mutt n olemsssa myös hyviä ihmisi, kuten
Johanna ja Jullia 



Rakastelkaa toisianne!
Posted: 06 May 2009 19:07 [ permalink ]
Tammi, Sulander, Myllys, Kiprusoff, Nummelin, Hämäläinen, Jutila, Niinimaa,
Virta, Strömberg, Ojanen, Keskinen, Koivu, Palo, Helminen,Törmänen, Peltonen,
Lehtinen, Ylönen, Kapanen, Lehterä, Nieminen, Summanen
Posted: 03 May 2009 17:46 [ permalink ]
Laukkaa Polle laukkaa
Esko onnessaan ratsastaa
Esko on hulluna hevosiin
Hevoset vievät orgasmiin
Alastomana ratsunsa selässä
Kyrpä uljaana pystyssä
Toinen käsi tiukasti harjaksessa
Toinen kopeloi haaroissa
Hummani hei!
Orgasmiin vei!

Sperma roiskuaa hevosen harjakseen
Esko riemusta kiljaisee
Edelleen harjaksesta kiinni pitäen
Aloittaa hevosperseen hipelöinnin
Niin lihaksikas, niin kiinteä
Esko alkaa jälleen kiihtyä
Ratsastuksen lopettaa
Raiskaus ajatuksenaan
Hännästä kiinni ja munaa sisään
Epätoivoisesti Esko yrittää

Vaan kääntyy hevonen vittuuntuneena
Iso molo jäykistyen kiimaisena
Kauhuissaan juoksee Esko pakoon
Hevonen tähtää persvakoon
Ratkeavan äänen säestämänä
Upottaa hevonen kyrpänsä
Valtava kanki alkaa jyystää
Esko hepalta armoa pyytää
Sisuskalut aisa ruhjoo mössöksi
Tunnistamattomaksi massaksi
Veristä paskasisuskalumönjää
Valuu haljenneesta persreijästä
Mutta pahin on vielä edessä
Hevonen vapisee orgasmista

Valtavalla paineella hevonen laukeaa
Massiiviset mällinsä Eskoon sinkoaa
Läpi sisusten, läpi keuhkojen
Läpi tukkoisten hengitysteiden
Kitalaesta seinä pettää
Spermat aivoihin päästää
Aivoissa klönttistä spermaa lilluu
Eskon sisukset spermassa kelluu
Hevonen tyytyväisenä hirnahtaa
Nautiskellen vielä orgasmistaan

Nälkäisenä raatoa Polle nuuskii
ja pian jo Eskon lihaa napsii
Kavioillaan lihan ja luun pehmittää
Lisää riittää syötävää
Spermaista suoliveripaskalimaa
Hevonen syö herkkuateriaa
Kesäpäivässä linnut laulavat
Kärpäset hevosia kiusaavat
Polle Eskon päälle paskantaa
Posted: 15 Apr 2009 17:48 [ permalink ]
Kusella täytetyt kumisaappaat jalkaan ja sähköshokkeja kiveksille
Posted: 09 Apr 2009 00:31 [ permalink ]
haluaako joku tulla puristelemaan näitä mun isoja tissejä ja nämä on sit
miehen tissit ja mä etsin sellaista bi/gay miestä joka on ammatiltaan lääkäri
ja haluaa tutkia näitä mun isoja tissejä
Posted: 02 Apr 2009 00:00 [ permalink ]
Aha Listen Boy
My First Love Story
My Angel
And My Girls
My Sunshine
Oh Oh lets go

You're so so handsome, my eyes, my eyes are blinded
i can't breath because i'm trembling

Gee Gee Gee Gee
Baby baby baby
Gee Gee Gee Gee
Baby baby baby

Oh i feel so embarrassed, i can't look at you
i feel shy because i've fallen in love

Gee Gee Gee Gee
Baby baby baby
Gee Gee Gee Gee
Baby baby baby

What should i do (what should i do)
About my trembling heart (my trembling heart)
My heart kept thumping do i couldn't fall asleep at night

I guess i guess I'm a fool
A fool that knows you only you
Yes as i look at you 
So bright So bright my eyes are blinded

No no no no 
So suprised suprised i'm shocked
oh oh oh oh oh
so tingly tingly my body is trembling
Gee gee gee gee gee
Oh glittering eyes (Oh yeah~) 
Oh sweet aroma (oh yeah yeah yeah)

Ohh so so pretty, your heart is so pretty
i was captured from first glance caught so closely

Gee gee gee gee
baby baby baby 
Gee gee gee gee
baby baby baby

i can't touch it because it's so hot
i'm enguired by loves fire completely

Gee gee gee gee
baby baby baby 
Gee gee gee gee
baby baby baby

What should i do? (What should i do?)
because i'm so shy
don't know don't know don't know
i don't know why but every day i long for only you

My close friends tell me that i'm really a helpless fool
But as i look at you

so bright so bright my eyes are blinded
no no no no no
So suprised suprised i'm shocked
oh oh oh oh oh
so tingly tingly my body is trembling
Gee gee gee gee gee
Oh glittering eyes (Oh yeah) 
Oh this sweet aroma (oh yeah yeah yeah)


i can't even say anything 
i'm too embarrassed
do i have any changes? 
what will be the right thing to do?
thump thump my heart is anxious 
I'm looking at you (Ya)

so bright so bright my eyes are blinded
no no no no no
So suprised suprised i'm shocked
oh oh oh oh oh
so tingly tingly my body is trembling
Gee gee gee gee gee
Oh glittering eyes (Oh yeah) 
Oh this sweet aroma (oh yeah yeah yeah)

so bright so bright my eyes are blinded
no no no no no (is on no no no)
So suprised suprised i'm shocked
oh oh oh oh oh
so tingly tingly my body is trembling
Gee gee gee gee gee
Oh glittering eyes (Oh yeah) 
Oh this sweet aroma (oh yeah yeah yeah)
*
Posted: 31 Mar 2009 23:14 [ permalink ]
http://www.youtube.com/watch?v=387kaLGGO0k

real g's
8)
Posted: 21 Mar 2009 22:42 [ permalink ]
Olen kuulemma teinihevari.. :) Kuuntelen melodista "black-metallia", pidän
välillä CoF -paitaa ja se tekee minusta teinihevarin.. <3 Tietysti kuuntelen
CoFia sen takia, että sen rumpali on niin sexy.. <3 En ymmärrä, miten joku voi
elää ilman hänen kuvaansa seinällä..
Posted: 18 Mar 2009 00:44 [ permalink ]
Lopullinen inkarnaatio on Tiamat, että Chromatica Dragon, kutomakoneiden
teidän 3374998 exp (party of 9)
Posted: 16 Mar 2009 22:44 [ permalink ]
http://fokit.files.wordpress.com/2009/03/aijat02.jpg
Posted: 14 Mar 2009 18:00 [ permalink ]
Harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita: höyrylaivat, sotilassoitto,
taitoluistelu ja Kiteen kaupunki.
Posted: 06 Mar 2009 12:22 [ permalink ]
jutila 1 
peltonen 3 
globen hiljenee
Posted: 04 Mar 2009 12:42 [ permalink ]
ViTTu mikä dArrAH!!11

oli mun systan läxiäis bileet eile<3<3<3<3 dokattii iha vitusti anzkun kaa<333
join ainaki:
-kax siduggaah
-puolix mansikka ofelian jenzkun kaa
-vähä bisuu XDDD
-sit sellast vitun Ckotuzt mis oli puna viinii absolut vodkaa finlandiaa ja
fantaa!11 oloi iha vitu namii XDD
sit nuolin tomban kans ja sit oxensin portail ja sit ko menin vessaa laattaa
nii jenzku oli siel nuolees tompan kans vittu et mua vitutti vitun HORO!111 ni
jätin sit tompan P

sit ko menin kuselle keskel katuu ni joQ vitun dorka tuli siihe valittaa ja
sit VITTU mul repes missyt ko juoksin pois sielt...voi vittu oikeest et
vituttaa!!1 sit kusin viel parvekkeelt alas ja kävin laattaa naapurin pihas
samal Q menin sinne anzkun kaa juomaa Golden Cap mansoikka siduu<3<33
anzku kävi siin sit kusel kans XDD
sit mei oli viel vähä juttuu henkan kans mut olin nii _vitun gnäs et ei niinq
mtn muisti kuvaa!!11 ja oon tnää vaa oxetanu koko päivä ja vitun moine jysäri
vittuu et vituttaa..en kyl enää IKIN juo!!11
parhaat bileet 4-evah!!1<3<3<3<3<3 ens viikol uusix!11<33 laitan heti ku anzku
sendii xDlol
Posted: 03 Mar 2009 23:43 [ permalink ]
129263: Sister Valentina 'Vallu' Valpio the ÄITI
Posted: 10 Feb 2009 15:38 [ permalink ]
                      ################################                
                  #############                 #######               
            ########       ####           #            ##             
          #####                             ##          ##            
         ####                    ######       #          ##           
       ###   #                              ##   #        ##          
      ###                         #######     #   #       ##          
     ##        #       ##         #           #  #  #      ##         
     ##       #                                #  #         #         
     #                 #                           #        ##        
     #                                 #####      #         ##        
     #                              ###########              ##       
   ###         #######            ###   #########             ###     
   ##        ##########          ###    ######  ##             ##     
 ###       # ###########         ##    ######### #  ##         ###    
###               ##########     ######        ##  #            ###   
## ##                 ####       #####    ##           ######     ##  
#   #  #####           ##                  ###     ####     ###    ## 
# # # #######          ##                   ##########       ##    ###
#   # ##    ## ##      ##                     #####     ##    ##    ##
#           #####     ###                              ###    ##     #
# #      ##          ##          #### #             #### ##    #     #
###      ##        ###              ## #####      ####   ##### #    ##
##      ###       ####         ###  ##          ####     #    ##    ##
####    ###     ## # ##      ###### ##        ####      ##    ##    ##
 ##   # #####         ##  #        ##   ######   #    ####    #  # ## 
  #     # ####         ####           ######     #   ####       # ##  
   #    ### #####               #######        #########         ##   
   #    ##  #  ######     ##########  ##       #####  ##       ####   
   ##   ##  #   #   #######  ##       ##   #######   ##        ##     
   ##   ##  #   #      #     ##       ## ########   ##        ###     
   ##   #####  ##      #     ##      #########  #   #         #       
   ##   ###################################     ####         ##       
   ##   #################################        ###         ##       
   ##   ############################   ##       ##          ##        
   ##   ########################       ##     ###           ##        
   ##   #### ################  #        ##   ###           ##         
   ##    #### ##  ##   ##      #        ## ###           ###          
   ##    ####  #  ##   ##      #         ####     #   #  ##           
   ##      #####   ##  ###     #    #####      #       ##             
   ##       #########   ##    ##########      #   #   ###             
   #             #################         #    #   ####              
   #      #                             ##   #    ###                 
   #   #           ############      ##    #    ####                  
   #   #     #                    ##    #    ####                     
   #    #       #########          ##      ####                       
   #     #                     ###       ####                         
   #        ###########               ####                            
   ##                                ###                              
    ##                          # ###                                 
    ###                      #######                                  
     ###                 ######                                       
       #####        ######                                            
          #############                                               
Posted: 09 Feb 2009 15:56 [ permalink ]
learr      
Posted: 06 Feb 2009 02:23 [ permalink ]
Tänään päätin aloittaa prtoskukuurin jota olin suunnitellut jo kauan. Pelkkää
lihaa pari kuukautta. Ennen amikseen menoa vedin kolme leipää joiden päällä
oli voita ja sentin siivu paistia. Semmoseen te sivarit ette kykene. Koulussa
väännettiin kättä välitunnilla ja poltettiin tupakkia. Petsku esitteli uutta
tojota carina kakkostaan, korimalli oli AT171. Mutta ette te lukiopellet
autoista mitään ymmärrä sen enempää kuin pillustakaan. Eli ette yhtään. Ennen
ku lähin niin vingutin nakkia vitonen silmässä pihalla ja ämmät katteli
munanhimo silmissä meikän äijäilyä. Kotona heitin repun vittuun ja lähin
jaskan kanssa habatreeneihin. 160 nousi penkistä vihdonki. Teillekkin tekis
bodaus terää niin saisitte niiltä ämmiltä pillua turpaan oton sijasta.
Päätettiin lähteä vanhaan mestariin ottaa kaljaa ja hakkaamaan
nyrkkipalloa.Päätettiin kattoa onko pillua liikkeessä. 94 mallinen toosa on se
paras. Ei ollu, lutkat oli lukiopoikien runoja kuuntelemassa. Vituttaa
sellaset hintit. Jaska voitti nyrkkipallossa mutta se johtu siitä että meikän
valtti nimittäin vasuri oli vieläkin paskana siitä kun viikonlopulla repuutin
varastelevaa neekeriä pitkin mantuja niin että zimbabwelainen kutsuhuuto soi.
Vitun homo. Kotona vejinki sitten iltapalaksi makkaraperunoita puoltoista
kiloa ja ruokajuomaksi litran massblastia. Pitipä sitten kattoa uusin GTI ja
runkata jameson pätkälle. Menin sitten nukkumaan ja ootan MITÄ KOMMELLUKSIA JA
PANEMISIA HUOMENNA :))

Vetäkää hipit vittu päähänne.
Posted: 18 Jan 2009 19:28 [ permalink ]
Joo eli tämä ei sit ole vitsi vaikka voiki kuulostaa joistaki siltä.

En oo kuullu et muut ois koskaa puhunu tälläsestä ongelmasta, eli oonko
tosiaan ainut ihminen jolla piripäissään paskalla käydessä lähes aina lentää
mällit veltosta munasta ? Varsinki perseenpyyhkimisvaihees. Sitä tulee kunnon
lastit ainaki josen o hässiny/runkannu lähiaikoina pusseja tyhjiks, ja se on
aika vitun rasittavaa, ku yleensä sen jälkeen valuu viel boksereihin sit
mälliä ja muutenki tuntuu nihkeeltä/likaselta poreis.

Osaisko joku selittää mistä vitusta tää johtuu ?

Ja selvennän viel etten oo kiinnostunu anaaliseksistä, mua ei ole koskaan
pantu perseeseen ja tosiaan iha ilma kiihotusta/erektioo nää lastit lentääki
aina
Posted: 08 Jan 2009 15:11 [ permalink ]
feli                   
Posted: 16 Jun 2008 02:17 [ permalink ]
joku homo tuli kysyy haluuks turpaa sanoin et joo sit se sano okei ja rupes
saatana huitii vittu hakkasin se maaha ja vittupotkein sitä päähä sit revein
se yhel sillal ja heitin alas vittu kannattaa vaa vittuil mul
Posted: 26 Nov 2007 03:40 [ permalink ]
first i was playing but then
i pooped :|
Posted: 19 May 2007 19:26 [ permalink ]
yks timo sano kaupungilla etä haluux bloossii, sit mä sanoin totta vitussa.
sitten mentiin kokeilee jaren kanssa juuri ostettua lätkää ylä-asteen pihaan.
ei juma että iski ja naisetkin tuli kyselee että mikäs täällä haisee ja sitten
että no vittu pilvii jee ja tottakai ne misut siinä hei heittäkääs meillekkin.
sitten ne oli niin sekasin että heitti kaikki vaatteet pois mutta oli siinä
itekkin niin ston3d että ei jaksanut ees nussia.
Posted: 10 Nov 2006 20:52 [ permalink ]
?uane (fall+): äh nyt tuli noutaja 
?uane (fall+): Info: Noutaja enters the game. 
Posted: 07 Nov 2006 13:40 [ permalink ]
?uane (fall+): bittu setti lähti
?uggelo fall+: whottaa
?uane (fall+): Info: Setti left the game.
Posted: 02 Nov 2004 20:41 [ permalink ]
oon tulossa