Ei saatana sentää että taas tuli uneksittua hyvät unet: Olin jossain
armeijassa tmv. ja meitä sotapoikia oli jotenki sijoitettu asumaan tavallisten
siviilien luo. Mun taisteluparina oli Kyösti Pietiläinen (kirjoittanut kirjan
Legionalainen Peters - eli omaelämänkerta muukalaislegioonasta) ja sillä oli
ruisleipää ja mua ahisti ku se oli ihan tuoretta ja herkullisen näköstä mutta
se ei sitä mulle antanu vaan tunki sen reppuunsa ja mutisi syövänsä sen sit
kotipuolessa. Me mentiin tänne kämppään joka oli huudin nevan perheen kämppä,
sellainen savupirtti jossa oli kaksi huonetta, hämyistä ja mustaa. Rouva Huud
ja rään tuhrimat lapset olivat siellä päähuoneessa ja me Kyöstin kans mentiin
sit keittiön puolelle. Siellä oli rouva laittanu vaaleeta leipää pöytään ja
mietiskelin että ompas herkullisen näköiset nisut. 
Siinä sit leipää syödessäni tivasin Pietiläiseltä että millasta se oli olla
siel muukalaislegioonassa ja eikömuka ihan totta koskaan pelottanut. Mulkero
ei vastaillut mun kysymyksiin. Isähuud oli muistaakseni siellä nurkkapenkillä
sarkahousuissa päiväunilla.