Eilen oli X:n näytöksessä ruotsalainen leffa Sano että rakastat mua. Tyly
elokuva. Päähenkilö on teini-ikäinen Fatou, joka raiskataan. Loppuelokuvassa
puidaan sitten tapauksen seurauksia niin Fatoulle itselleen kuin hänen
lähipiirilleen ja toki myös tekijöille. Ehkä aavistuksen mustavalkoinen
elokuva siinä suhteessa kuinka elokuva esitti miehet/naiset, mutta ohjaaja
Daniel Fridellillä riittää onneksi ymmärystä myös rikkoa stereotypioita.
Väkivaltainen äiti ja itse asiassa myös päähenkilö ovat tästä hyviä
esimerkkejä. Toisaalta on myös totta, että suurin osa raiskauksen uhrille
tarjotusta tuesta tulee nimenomaan naisilta, eikä heidän roolia tulekaan
vähätellä. Kaiken kaikkiaan elokuva kuitenkin valotti hienosti sitä
yliseksualisoitunutta maailmaa, jossa nuoriso nykyään elää. Päähenkilöiden
(niin tyttöjen kuin poikien) epätoivoista pätemistä seksikokemuksilla oli
jotenkin surkuhupaisaa seurata. Ja elokuvan kuvaama tilanne ei varmastikaan
ole järin kaukana todellisuudesta, sen huomaa jo täällä intterwebin
batmudissa.

Monessa suhteessa ajatuksia herättävä ja kantaaottava elokuva elokuva,
jollaisia näemmä länsinaapurissa osaa tehdä muutkin kuin Moodysson. Vaikea
kuvitella että tälläistä elokuvaa voisi tehdä Suomessa. Täällä keskitytään
Matteihin ja Ganeseihin. Sano että rakastat mua oli elokuva jonka jokaisen
tulisi nähdä, sukupuoleen katsomatta. Tästä vinkkelistä olikin harmi kun
_harvinaisen_ täyteen pakattu teatteri olikin paria hassua poikkeusta
lukuunottamatta täynnä vain naisia. GG miehet...