Heipä hei! Tällä kertaa ajattelin kertoa Teille kerrassaan verrattomasta
tempusta, jonka opin jo vuosia sitten Kainuun juurevilla laulumailla
riehakasta nuoruutta viettäessäni. Temppu vaatii hiukan alkuvalmisteluja,
mutta on taatusti vaivansa arvoinen tunnelmannostattaja, jolla Te voitte niin
halutessanne vaikkapa piiskata jo puoliltaöin atmosfääriltään lässähtäneen
illanviettonne uuteen ja aikaisempaa viljalti komeampaan nosteeseen.
Omasta kokemuksestani olen vakuuttunut, että temppu kannattaa tehdä
kursailematta ulkona, vaikka silloin vuodenajasta sekä säästä riippuen
saattaakin toki olla tarpeen panostaa hieman enemmän asianmukaiseen
pukeutumiseen. Temppu sinänsä ei epäilemättä ole visuaaliselta
vaikuttavuudeltaan lainkaan vähäisempi sisätiloissa suoritettunakaan.
Vaan jaaritellaanpa vasta tuonnempana ja käydään nyt siis suoraan käsiksi itse
aiheeseen!