Olipa kerran pieni poro nimeltä Ilmari.

Ilmari oli armoitettu eksentrikko ja velmu, mutta poroksi kuitenkin varsin
leppoisa seuraveikko. Hänen hillitynharmaasta yleisilmiasustaan pisti heti
silmään ainoastaan yksi sangen erikoislaatuinen piirre - tokkatovereistaan
poiketen Ilmarilla ei nimittäin ollut lainkaan takajalkoja!

Takajalkojen puuttuminen ei kuitenkaan haitannut Ilmaria ollenkaan - olihan
hän suuri erikoisuudentavoittelija. Itse asiassa tämän fysiologisen piirteensä
ansiosta Ilmari saattoi laiduntamisen lomassa esittää tokalleen toinen
toistaan veijarimaisempia akrobaattitemppuja etujalkojensa varassa
tasapainoillen. Tämä kujeilu huvittikin tokkaa suuresti ja kohotti yleistä
selviytymismoraalia varsinkin talven kylmimpinä kuukausina tunturissa.

Eräänä päivänä sattui kuitenkin niin, että lepikon rauhasta taiteellista
inspiraatiota keräämässä ollut Ilmari oli joutunut tokastaan loitommalle ja
tullut suuren lokkiparven havaitsemaksi. Utelias lokkiparvi alkoi kaarrella
erikoislaatuisennäköistä pikkuporoa yhä lähempää tarkastellen. Ilmari havahtui
uhkaavaan vaaraan ja parkaisi ilmoille hätähuudon tokkansa huomion
herättämiseksi.

Tokassa Ilmarin tuskaiset avunhuudot huomattiin välittömästi, mutta kuten ehkä
arvata saattaakin, hekottelivat muut porot vain keskenään ja tuumivat, että
siellä se sekopäinen Ilmari taas ulvoo silkkaa erikoisuuttaan - mitähän
hassunhauskaa tuo ilveilevä pikkuporo on taas ratoksemme keksinytkään tällä
kertaa.

Tarina päättyykin siis Ilmarin osalta hieman ikävästi, mutta näin se
luonnonvalinta vaan toimii. Ilmarista kuitenkin riitti lokkiparvelle ruokaa
koko loppuviikoksi, joten hätäkös tässä.

Sen pituinen se.