Voodoo edustaa hyvin vanhaa afrikkalaista perinnekulttuuria ja on ilmeisesti
peräisin Afrikan mantereen läntiseltä laidalta. Viimeisen kahden sadan vuoden
aikana kulttiuskontomainen voodoo on vähin erin muodostanut tietoisuuteemme
itsestään verrattain pahanenteisen mielikuvan.
Miksi näin? Ensimmäiset kosketuksemme voodoohun lienevät peräisin - sen ensin
rantauduttua orjalaivoilla Amerikan pohjoiselle mantereelle ja tultuaan
sittemmin väkevästi kuvatuksi "Live and Let Die" - James Bond -elokuvan
taustakuvastossa - 70-luvulta. Suhteemme voodoohun on siis varsin lyhyt.
No se historiasta. Meitä kiinnostaa nyt tässä vaiheessa lähinnä voodoon
pragmaattinen puoli - se, onko voodoolla nykyisin ylipäänsä mitään tolkullista
virkaa.
Nopean Wikipedia-selailun ja tuttujen Hessujen antamien hätäisten kuvausten
perusteella voodoon avulla voi nostattaa kuolleiksi jo käyneitä kavereita
palvelukseen "zombieina" sekä voi hauskuuttaa työyhteisöään pirskottamalla
enigmaattisesti kananverta kahvihuoneen jääkaapin kylkeen hyvinkin
ritualistisin elein. Ihan näppäriä temppuja molemmat, mutta vielä tämä ei saa
minua lainkaan vakuuttuneeksi voodoon voimallisuudesta.
Ystäväni kertoivat voodoon kuitenkin merkitsevän paljon satunnaista
kanankoiven heristystä enemmän. Heidän kuulemansa mukaan yksi voodoon
keskeisiä piirteitä on nimittäin pienten nukkien pisteleminen pitkillä ja
varsin terävillä neuloilla.
Koetin perehtyä voodoon tähänkin puoleen, mutta oma nukkeni tyhjentyi
ikäväkseni sisältämästään ilmasta jo ensimmäisestä pistosta.
Olisin taipuvainen luonnehtimaan voodoon nykyisen arvon varsin vähäiseksi.