Maitorahkaa lainaamassa

Miten maailma muuttuukin surrealismin sotilasparaatiksi aina kun käyn
kokkailemaan. En ole kummoinenkaan kokki - olin ylpeä siitäkin kun
25-vuotiaana sain vaniljaletut kerrankin onnistumaan. Keittiötaidollisen
vähälahjaisuuteni takia valmistan todella harvoin ruokaa itse. Nyt viime
viikonloppuna päätin kuitenkin irrotella, kun sille oli olevinaan hyvä syy.

Olin koko tavallista raskaamman työviikon konttorilla miettinyt, että jos
vielä näistä kiireisistä tilauksista kunnialla selviän, niin viikonloppuna
heti töiden jälkeen sekoittelen kyllä puolen litraa säilykehedelmiä
maitorahkaan, keitän toisen puolen litraa paksua kahvia jumbomukiini ja katson
Bergeracia DVD:ltä aamuun saakka herkkujeni nauttien.

Töistä päästyäni iskinkin ruoka-aineeni (eli sen säilykehedelmäpurkin) pöytään
ja palasin hamuamaan jääkaapista maitorahkaa. Kaikki jääkaapin hyllyt olivat
täynnä astmalääkkeettäni sekä Cocacolaa - kuten pitikin. Maitorahkaa en
kauhukseni kuitenkaan löytänyt. Lähikauppa ei ollut ollut auki enää tunteihin.
Tajusin, että Bergerac-hetkeni oli katkolla. Tajusin myös, että jos en juuri
tuolla hetkellä piiskaisi sosiaalisuuteni rippeitä pintaan, en kykenisi
nöyrtymään maitorahkaa naapureiltanikaan lainaamaan.

Maitorahka on hyvinkin tyypillinen ruoka-aine. Näin isossa kerrostalossa
joillain naapureistani taatusti on maitorahkaa aina lainattavaksi saakka.
Valmistelin keskustelunavaukseni ja kävin portaikkoon soittamaan ovikelloja.
"Moikka, mä oon Marko tosta kolmoskerroksesta, olin justiin iltajuhlaan
hedelmäspektaakkelii tekemässä, kun maitorahka loppui kesken. On nolo kysyy,
mut oiskos teillä yhtä maitorahkaa lainaksi? Tuon maanantaina takasi kyllä."

Ilmeisesti maitorahka ei olekaan rahvaan piirissä niin yleinen
kotitalousartikkeli kuin olin ennalta uumoillut. Nousin ovelta ovelle kiertäen
aina talomme kuudenteen kerrokseen saakka sitä löytämättä. Huoneiston 28 oven
takaa kuului voimakasta discotheque-musiikkia ja epäröin hetken soittaa
ovikelloa, sillä pelkäsin vain keskeyttäväni asunnossa kenties meneillään
olevan juhlatilaisuuden. Olin kuitenkin affirmoinut itseni sellaisiin
liekkeihin, että kerran alettuani en olisi kyennyt enää jättämään ainuttakaan
ovikelloa soittamatta ja jos talostani ei maitorahkaa olisi löytynyt, olisin
ilmeen värähtämättä siirtynyt naapuritaloon Kissankellonkadulle jatkamaan
kierrosta tarvittaessa vaikka aamuun saakka.

Ovikellon nappia painaessani musiikki katkesi. Kului varmasti liki minuutti
ovisilmän kahinaa kuunnellessa, kunnes ovi viimein raottui. Kylpytakkiin ja
pyyheturbaaniin verhoutunut ulkotupakoinnista tuttu paleontologineitokainen
(arkeologi? geologi? astrofysiologi? en muista tarkkaan) tuijotti minua
ovenraosta kysyvänä. Aloitin lauseeni, "Niin siis... oon Marko tosta
kolmoskerroksesta ja siis maitorahkaa..."