Vivahteikasta elämää jo koko sielunsa kyllyydestä nautittuaan vanha
erkkeripeikko Martti Kirvesvarvas laskosteli muistojaan kuolemansa varalta
säädylliseen muotoon Armomme ja Alasimen vuonna 796.

"Saatanan saatana", tuumi Martti. Niin kylliksi kuin olikin arkkitehtuurille -
kelvon erkkeripeikon lailla - voimia jaettu, mietteiden tyhjänmusta aukko
poltteli nyt Marttia.

Barbaarille ominaisella tavalla Martti Kirvesvarvas oli pilkkonut
taistelukentällä palasiksi vastustajistaan jokaisen. Keskisormea loppuun
saakka heristäen vihamiehistään vahvimmankin oli hän polkenut hetteiseen
suohon tai kuulaaseen kymeen. Harmaa eminenssi ei Martti ollut ollut elon
tiellä hetkeäkään. Liikoja kaunistelematta sanoen barbaarisen hallintomuodon
fanfaaritorvi ja ilmentymä oli ollut koko mies.

"Kovinpa on väkivallan ympärille kirjoitettua koreografiaa on ollut koko
elämäni", jäsenteli Martti. "Epäilemättä kaadun nyt taisteluhaavoihini, mutta
liitynpä kuitenkin viimeisillä päivilläni vaiteliaaksi munkiksi Armomme
luostariin ja kadun pahoista teoistani jokaista, jos tästä yhtään selviän."

Hieman toivuttuaan erkkeripeikko Martti Kirvesvarvas olikin taas nuoruutensa
tarmossa ja kuolonaikeet jäivät taas kerran hänenkin osalta odottamaan.