Download Game! Currently 134 players and visitors. Last logged in:DrizzinZerthusTuliAstrax

BatMUD Forums > Fin.bs > ystävyydestä, velvollisuudesta, vanhuudesta

 
 
#1
26 Mar 2005 07:04
 
 
cicero joskus laati otsikon mukaisen opuksen, jota en juuri nyt
lukenut, mutta jonka innoittamana velvoitin itseni baarista saavuttuani
lukemaan 300 ensimmäistä mudquotea ja lisäksi äänestämään niiden
oivallisuuden mukaisesti.

katson tehtäväni heti alusta lähtien vaatineen suurta ystävällisyyttä,
sillä suurin osa noista quoteista on ihan käsittämätöntä paskaa
ja lopuistakaan ei laajemmalti iloa ollut. enemmän nauratti oksennus
rappukäytävässä.

vanhaksi näitä lukiessa myös helposti tulee. varsinkin kun tajuaa
lukeneensa saman quoten vähintään kolme kertaa saman oluen aikana.
on kuitenkin jännittävää huomata larpan olleen selvästi vanhempi
kuin on tullut luultua: larppa kertoo "ystävästään", joka on laatinut
neekerintappoaseita koulussa. samoin hämmästelen kovasti miten
grizzt, joka on wizuista varmasti viisain, on onnistunut pääsemään
quoteen jo vuonna 2004.

velvollisuudentunnosta puhuen. voisittekin kaikki käydä lukemassa
kaikki ne quotet mitkä tuli äsken luettua (nyt tosin vähän jännittää
miten on mahdollista välittää edelleen se puolihumalainen klikkailu
eli miten voi tietää mitä tuli luettua -- http-access-lokista varmaan
joku ystävällinen wizaardi voi kaivaa ne, muuta tekemistä ei nyt
kertakaikkiaan voi olla). ja olisi kiva jos olisi lisää rivejä tässä
editoorissa kun enää ei muistu mieleen mikä oli edellisen lauseen
kantava ajatus, puhumattakaan varsinaisesta sanamuodosta.


vielä piti laittaa tähän kuva malicatista, mutta tuolla
www.braziliantranssexuals.org:ssa oli tullut tilanpuute ja ne
kuvat oli poistettu. harmin paikka.

--
Porskihan se on maailmaa pyörittävä voima kerrassaan.

 
Rating:
4
Votes:
6
 
 
Duracell
87d, 4h, 54m, 47s old
Level:
49