Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputus. Jos olit
puhelimessa kun joku soitti, niin soittajan puhelin tuuttasi varattua. Eikä
meillä ollut mitään
helkkarin soittajan numeron näyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut
aavistustakaan kuka se oli. Se voi olla pomo, äiti, huumekauppias...sitä ei
tiennyt. Oli vaan pakko
ottaa riski ja vastata! Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä
yksi. Keskellä aulaa, että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja
johdolla seinässä
kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit
pari metriä.

Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita. Meillä oli
Atari 2600! Ja maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space
Invaders ja
Asteroids, mitkä näyttivät lähinnä legoilta. Pelin hahmot olivat neliöitä.
Sinä olit neliö. Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä.
Asteroidit olivat
neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Eikä silloin
ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja vaikeustaso
ikuisuuksiin asti. Eikä
pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana
kunnes kuolit. Ihan kuin elämä!

Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat
samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä
tarvinnut katsoa sitä
leffaa. Ja toki meillä oli väritelkkari, mutta siitä näkyi vain kaksi kanavaa:
ykkönen ja kakkonen. Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne
piti katsoa
lehdestä. Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain
lauantaiaamuna. Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko helkkarin viikko
nähdäkseen piirrettyjä,
senkin pilalle hemmotellut kakarat! Tällä kaikella tarkoitan, että teillä
nykynuorilla on asiat niin hemmetin hyvin! Te olette täysin pilalle
hemmoiteltuja, ette varmasti
kestäisi elämää 80-luvulla!

\o/