Havahduin juuri äsken kuuntelemaan YLE:n aamuradiota, jossa sanottiin, että
"eloisampien elintapojen äänet kantautuvat helposti naapurinkin kuultavaksi".
Voi Luoja, toden totta.

Olen kohta neljännesvuosisadan asunut tässä vanhemmiltani pieneksi jääneessä
kerrostalohuoneistossa. Kaiken tämän ajan olen viettänyt kiinteistöni herrana
ja - toki lyhytikäisten seurustelusuhteideni ulkopuolella - täysin
vapautuneesti päästellyt ilmoille monenlaisia "ääniefektejä", kuten niitä
vielä peruskouluvuosinani luonnehdittiin - nykyisin puhuttaisiin kai
beatboxauksesta.

Kipinän tälle harrasteelleni sain vuoden 1984 Poliisiopisto-elokuvan myötä.
Elokuvassa poliisikokelas Larvelle "Moottoriturpa" Jones imitoi omalla
äänellään eläväisesti muun muassa parranajokonetta sekä konepistoolia. Tuon
kaiken nähtyäni ja kuultuani olin saman tien Jonesia esittäneen Michael
Winslowin suurin ihailija.

Winslowin jalanjäljissä opettelin matkimaan lukuisia arkielämän ääniä. Matkin
hissejä, kahvinkeittimiä, mellakkapoliisien pamppujen pauketta, rehevien
pakaroiden yltä hätäisesti laskettujen silkkimekkojen suhinaa ja muita
kuulemiani ääniä. Nykysin imitoin luontevasti melkein mitä tahansa yleisesti
tunnettuaa ääntä ja harjoitan taitoani aktiivisesti.