Tuossa juuri kauppareissulta kotiin palattuani jäin taloyhtiön pyöräkatokseen
taputtelemaan kuiviksi sateen jäljiltä vettä saaneita luonnonpellavaisia
kauppakassejani, kun ulkona vallinnut samainen sade yhtäkkiä räjähti
ennaltanäkemättömäksi rajumyrskyksi. Katselin siinä mistään mitään tajuamatta
miten luonnonvoimat pyyhkäisivät sisäpihan nurkassa vuosia seisoneen puukeinun
irti maasta ja yli koko asfalttipihan alas ramppia aina ajoradalle saakka.
Ääntäkään en tuosta spektaakkelista saattanut kuulla myrskyn ulvonnalta.

Välittömimmästä järkytyksestä toivuttuani aloin kaivamaan taskustani puhelinta
soittaakseni vaimolleni ja kertoakseni olevani turvassa teräsrunkoisessa
pyöräkatoksessa, kun saman suojan turvaan vaakatasossa myrskyä vasten
taistellen ja ulkoseinän lautoja pitkin kiiveten kurotteli aavikkolaseihin
sekä ikivanhaan, Saksan keisarillisen armeijan kypärään sonnustautunut
keski-ikäinen mies.

Miehen vilpittömän hädän nähtyäni yritin syöksyä avuksi, mutta tuo
luonnonvoimien armoilla taisteleva paksuviiksinen, huonohampainen kummajainen
vain saman tien irvisti, näytti raivoisalta ja kävi karjumaan. En saanut
huudosta sanaakaan selvää myrskyn ulvonnalta. Huulilta en osaa lukea ja uskon
toki vähemmästäkin. Hölmönä peräännyin ja jäin seuraamaan miehen ja
luonnonvoimien välistä taistelua.