Tuon sanottuani neitokainen tempaisi minut sisään huoneistoon, iski oven
takanani kiinni ja musiikki lähti saman tien taas soimaan (hirvittävän
voimakkaana). "Se koodisana oli sit 'vispikerma', ei 'maitorahka', mut ei se
mitään. Mä oon Annika, me ollaan nähtyki kai jo. Ota tosta olutta ja heitä
takki pois."

Olin hämilläni ja pidättelin hätääntyneisyyttäni. Diskomusiikki pauhasi ja
ympärillä musiikin tahdissa huojui särkiverkkoihin pukeutuneutuneita,
seesteisiä ja kuvankauniita neitokaisia. Nurkissa loikoili kummallisia
takkutukkaisia joutomiehiä käsiään kuin tervehtiäkseen heilutellen. "Jou mään,
ooksäki täältä?", kysyi eräskin heistä. Tuohon tilannetietoisena vastasin:
"Jeh, olen juurikin näiltä huudeilta, jau."

Minut sisälle päästänyt neito, Annika, viittoili kohti pöydällä seisoneita
vodka-pulloja ja sanoi, "Markomies kuule, älä näytä norpalta, kaada tosta
siivu ja tutustu hessuihin".'

Vastustelin rivakasti, "mä en juo...". Annika kahmaisi pöydältä pullean
piparkakun, löi sen kouraani iski sisarellisesti hymyillen silmää, "tiiäksä,
en mäkään. Ota piparii, saat kohta kahvii jos haluut."

Kahvia olinkin janonnut jo pitkään sen odotuskin rauhoitti kummasti mieltä.
Piparitkin olivat ehkä parhaimpia koskaan maistamiani. Olin heti pyytää
reseptiä, mutta en kehdannut. Kehtasin kuitenkin pyytää toisen, kun kerran
Annikan kanssa olimmekin jo vanhoja tuttuja. "Varovasti, Markowski-beibse"
sanoi Annika hymyillen.

Tutustuin Joneen, Kalleen ja Jarnoon joista Kalle ja Jone olivat kitaristeja.
Itse olen klassinen urkuri. Keskustelimme Emerson, Lake & Palmerista sekä
politiikasta. Tunsin viimein saavuttaneeni sen taiteen kynnyspisteen jota
kohti olin koko ikäni hamunnut. Haastoin artisteja mittelemään taitojaan
kanssani paikalta löytyneeltä koiranpuremalla muovimelodikalla.

Jarno oli kuitenkin sitä mieltä, että etsimäni laajempi taiteellinen avaruus
aukeaisi vasta oman asuntoni ikkunasta nähtynä eikä melodika toisi laiselleni
mastrolle pienintäkään oikeutta. Olin itsekin samaa mieltä ja totesimme, että
parempi olisi kai, jos tosiaan palaisin kotiini. Juttelimme Jarnon kanssa
hississä kaikenlaisia ja kysyin vielä lopuksi, että "Mites se maitorahka?".
Jarno vain hymyili ja totesi, "beibi, mihin tahansa sä meet, sulla on aina
maitorahka messissä."

On sunnuntai ja syön lusikalla säilykehedelmiä purkista ja katselen
Bergeracia. Rauha täyttää sieluni. Juuri nyt olen varma, etten koskaan enää
tarvitse maitorahkaa hedelmiini.

/C