Pannahinen sentään! Ennalta täysin vieras mies tarrautui keijaani ja oli jo
horjuttaa tasapainoani, kun muistin olevani Etelä-Pohjanmaallisen osakunnan
akateeminen kapteeni ja soutujoukkueeni kärkimies. Hamusin käsiini revolverini
ja painalsin sen epäröimättömän rivakoin ottein tuoreen tunkeutujan ohimolle
lausuen jäätäviä uhkasanoja. Tuossa tilanteessa ilmoille syöksemäni noitumat
olivat kronologisessa järjestyksessä kutakuinkin seuraavat: "Mitä vittua kuka
saatana kuolet"

Tämä istuintani hamunnut koboldinomainen rääpäle ei laisinkaan hämmentynyt
lausumastani, vaan vastasi seuraavasti:

- Marko? Moon äitis. Laita, Marko-kulta, pyssy pois. Sulla on poskessa haavaa.
Anna ny mä katon. Äläpä rimpua! Soot paskonu taas penkilles. Onko nää sun
lääkkeitä? Onko sulla paha olla?

Vieras mies osoittautuikin omaksi äidikseni ja näin kaikki olikin taas kohta
mitä parhaimmin päin.