Olipa kerran peräkammarinpoika, joka muistutti Kuutamosonaatin
psykopaattifarmaria. Peräkammarinpojalla oli paskafetissi, ja hänellä olikin
tapana kytätä pusikossa, kun joku pahaa-aavistamaton kyläläinen kävi
tarpeillaan. Kun näin kävi, niin peräkammarinpojan päässä alkoi surraamaan.
"Vihdoin pääsee apajille", hän ajatteli, ja huokasi syvään. Käsiään viekkaasti
hieroen peräkammarinpoika hiippaili paskahuussiin. "Oliko ruskiat paskat,
oliko ruskiat paskat", hän kähisi hiippaillessaan, ääni odotuksesta väristen.
"Aah, ruskiat paskat!", hän hihkaisi huussiin päästyään, äänenkäyttöään
vaivalloisesti hilliten. Salamana hän kiskoi housut jalastaan ja polvistui
huussin lattialle, päätään reiän päällä roikottaen. "Ruskiaa paskaa!", hän
murisi jalkoväliään hieroen. "Paskaa, paskaa, ruskiaa paskaa!", hän jatkoi, ja
hieroi vasemmalla kädellään tuoreita ulosteita, oikealla kädellään kivikovaa
penistään eestaas vemputtaen. Yhä hartaammin hän jatkoi ulosteiden puristelua
sormiensa välissä, hänen toisen kätensä yhä vauhdikkaammin vatkaten. "KUNNON
PASKAT, PERKELE!", hän lopulta karjaisi, ja ähisten ejakuloi huussin
lattialle. Hetken hän lepuutti päätään huussin styroksi-istuinta vasten ja
levitti kasvoilleen mairean hymyn, mustuneet hampaansa paljastaen.
Tyydytyksestä jossain määrin toivuttuaan hän nousi tärisevillä jaloillaan
seisomaan ja kiskaisi henkselit harteilleen. Peräkammarinpoika kurkisti
huussin ovesta ulos ja tarkisti, että reitti on selvä. Hetken kuulosteltuaan
hän hiippaili takaisin pusikkoon, ja jäi kyttäämään seuraavaa tilaisuutta.

Ööö...