Kävellessäni...tien vasenta laitaa, katselen mustia jätesäkkejä jotka ovat
täynnä roskia, joita ihmiset ovat heitelleet tienvarsiin. Jätesäkkejä, joita
jotkut ovat keränneet täyteen noita ihmisten välinpitämättömyyden symboleja.

Tallustellessani tulee väkisin mieleen kokemukseni joita minulle jäi kuultuani
veljeni traagisesta kuolemasta lähes vuosi sitten hänen jäätyään junan alle.
Veljeni oli lievästi sanottuna hiukan omalaatuinen jässikkä, mutta
hyväsydäminen ja eläinrakas. Hänen kissansa jäi jäljelle yksin kotiinsa ja
kuoli maksakirroosiin juotuaan veljeni pontikkavaraston nälissään.

Olen yrittänyt tavoitella veljeni kirjallista lahjakkuutta kirjoittamalla
runoja ja pikku novelleja hänen entiselle tyttöystävälleen muistoksi, mutta
olen sitä mieltä, että kykyni vastaavat ulkonäköäni. Suuri pää, vähän sisällä.

Jos toi totta nii aika raskasta luettavaa... Ainaki mulle jolla ylivirittyny
empatia