Paikka alkaa olla jo niin tuttu että luulen jo oikeasti juurtuvani sinne. En
sentään luule muuttuvani vaaleanpunaiseksi elefantiksi. Se sentään olisi jo
liikaa. Tai vaaleanpunainen elefantti, jolla on tukki perseessä, joka vielä
lentää. Vielä pahempaa. Poistun taas putkasta tällä kertaa käyttäen livevää
pakottamista, mutta ulkona sataa. Vitutuspäissäni marssin lähimpään kapakkaan,
jossa tapaan romuluslaisia, jotka tarjoutuvat viemään minut Vulcanukseen. En
suostu tarjoukseen, koska he ovat vahvassa humalassa ja humalassa ajaminen ei
tunnetusti lisää hengissäsäilymisen riskiä. Kapakasta ulos lennettyäni totean
jälleen kerran olevani vapaudenriistoon rakastuneiden virkamiestan
mielenkiinnon kohteena. Kieltäydyn putkasta ja siirryn hienovaraisesti merta
ylittävään matkustaja-alukseen.

Saavuttuani New Yorkin satamaan saan moraalittomasta käytöksestä sadatteluja
perääni naisilta, jotka viettävät kuherruskuukauttaan lesboliiton joukkohäiden
jälkeen. Totean maailman olevan päästään viallla. Siirryn Grönlantiin menevään
lentokoneeseen. Grönlantiin ei mene lentokoneita New Yorkista, minulle
väitetään, mutta niinpä vain tämäkin kone sinne saapuu. Kiistän minullla
olleen osuutta asiaan keskustellessani paikallisten viranomaisten kanssa.
Ilmoitan heille, että kenties aseeni piipulla, joka lentäjän ikeniä hieman
hieraisi, on jotenkin sekaantunut asiaan. Kerron heille nähneeni aseeni, jossa
piippu on kiinni ja näytän heille suunnan mihin näin aseen karkaavan.