Saksalainen, venäläinen ja ruotsalainen olivat töissä rakennuksella noin
kahdeksannen kerroksen korkeudella. Puolipäivän tienoilla he söivät aina kotoa
tuomansa eväät, saksalaisella bratwurstia, venäläisellä hapankaalia ja
ruotsalaisella mitä lie ruotsinmömmöä.

Yksipuolinen ruoka oli hiljakseen kärventänyt miesten päreitä ja viimein
eräänä päivänä he hermostuivat toden teolla avattuaan eväspakkauksensa.
- Saakutan vaimo on taas laittanut bratwurstia, huusi saksalainen. Jos vielä
huomennakin löytyy eväistäni tätä moskaa, niin otan kyllä ja hyppään alas
tuolta palkilta!
- Ja mitäs täältä löytyykään ellei hapankaalia, totesi venäläinen. Jos vielä
huomennakin löytyy eväistäni tätä moskaa, niin otan kyllä ja hyppään alas
tuolta palkilta!
- Ei voi olla minulla taas tätä ruotsinmömmöä, lisäsi vielä ruotsalainen. Jos
vielä huomennakin löytyy eväistäni tätä moskaa, niin otan kyllä ja hyppään
alas tuolta palkilta!

Seuraavana päivänä tunnelma eväitä esiin ottaessa oli synkkä.
- Bratwurstia!
Saksalainen paiskasi eväänsä maahan, nousi ylös ja sukelsi pää edellä
korkeuksista alas.
- Hapankaalia!
Venäläinen paiskasi eväänsä maahan, nousi ylös ja sukelsi pää edellä
korkeuksista alas.
- Ruotsinmömmöä!
Ruotsalainen paiskasi eväänsä maahan, nousi ylös ja sukelsi pää edellä
korkeuksista alas.

Viikon kuluttua olivat hautajaiset.
Saksalaisen vaimo itki:
- Jos olisin tiennyt, että hän vihaa bratwurstia niin paljon, olisin laittanut
muuta evästä.
Venäläisen vaimo itki:
- Jos olisin tiennyt, että hän vihaa hapankaalia niin paljon, olisin laittanut
muuta evästä.
Lopulta katseet kääntyivät ruotsalaisen vaimoon, joka totesi närkästyneenä:
- Mitä te mua katotte! Sven laittoi aina omat eväänsä.