Tiedän, että Suomi on nykyisin osa neuvostotasavaltojen liittoa. Juuri tätä
olisin kai nuoruudessani toivonutkin. Nyt vanhempana ymmärrän, että vapautta
ei levitetä kansalle väkivallalla. Jos vapauden saavuttaminen toisinaan vaatii
väkivaltaa, se on asia erikseen.

Odotan yhä vallankumousta - nykyisin täysin erilaista, kuin nuoruudessani.
Olen jo kai vanha, mutta olen siitä huolimatta pitänyt konepistoolini sekä
kiväärini erinomaisessa kunnossa. Siitäkin huolimatta, että en ole kyennyt
enää pitkin aikoihin kiväärilläni metsän eläimiltä henkeä anastamaan edes
nälkäni edessä. Ansastaminen koskettaa omaatuntoa jotenkin vähemmän.

Pidän tarkasti kirjaa ajan kulumisesta, joten tiedän tasan tarkkaan mistä
puhun. Olen voidellut molempia aseitani vuodesta 1945 viikoittain
kenkärasvalla ja sittemmin oravanihralla. Tiedän, että aseeni ovat
täydellisessä taisteluvalmiudessa - koeammuin niillä molemmilla jouluaattona
1958 Pyhäselällä: kiväärillä tarkasti makuulta 250 metriin ja konepistoolilla
seisaalta 70 metriin.

Mikäli vapaa, Kansanvaltainen Suomi tarvitsee vielä sotilasta riveihinsä, olen
valmiina.
----------------------------
[viimeinen sivu]

12. (tai 13.) 1.1973 näin ihmisiä hiihtämässä jäällä. En kykene päättelemään
ovatko he punasotilaita, vai olisiko minun kannattanut lähestyä heitä. En ota
turhia riskejä. En ole varma, kykenenkö enää pitkään pyydystämään pikkulintuja
ansoillani. Öisin epäilen näkeväni harhoja, nyt on oltava tarkkana.