Joni, toivottavasti kerkeät lukemaan tämän. Siitä on varmaan jo kaksi vuotta
kun vakavasti keskustelimme näistä asioista - emme ole hetkeen pyllyistä
jutelleet. Ehkäpä parempi niin.

Anteeksi, että näin varoittamatta lähestyin. Tiedän että olet nykyisin
parantunut. Upeaa! Olen onnellinen puolestasi. Itsekin olen jo terapiassani
päässyt siihen vaiheeseen, että saatan tällä vakavalla asialla välillä jo
leikitelläkin.

Kyllä tämä tästä. Samoissa terapiaryhmissä olemme käyneet vuodesta 1982
saakka, enkä olisi ikinä uskonut, että tervehtyneinä miehinä lpslaam tulemme
näistä asioista puhumaan.

Nykyisin elän uutta, täysin tavallista elämää. Käyn vammoistani huolimatta
töissä ja saatan viikonloppuisin hiukan hupaillakin - toki pyllyjä
ajattelematta.

Olemme yhdessä tehneet töitä kohta kolmekymmentä vuotta parantumisemme eteen.
En olisi yksin noita vuosia kestänyt, olet aina ollut kirkkain esikuvani,
johtotähteni ja lohtuni! Joni, olen parantumassa - kiitos sinun, en ajattele
enää kaiken aikaa pyllyjä!

Joni, puhun asioista suoraan ja koristelematta, sillä tiedän että olet siskoni
ja tyttöystäväni lisäksi ainoa ihminen, joka ymmärtää minua. Anteeksi, jos nyt
raavin auki kivuliaita arpia, mutta vielä kymmenen vuotta sitten olimme kuin
veljekset ja elimme pyllyistä. Toisinaan toivon, että voisimme palata noihin
hämyisiin iltoihin, mutta kai se on vain mahdotonta. Kaipaan silti noita
aikoja koko sielustani.