Ikimuistettava kansanperinteellinen tieto sekä viimeisimmät uutisotsikot
tukevat yleisesti tunnettua käsitystä, jonka mukaan alkoholi parantaa
ongelmanratkaisukykyä.
Lasi viiniä tai pari tuoppia hyvää olutta suovat ammentajalleen
ennakkoluulottoman ja terhakanselkeän valmiuden lähteä ratkomaan älyllisesti
vähän haastaviampiakin ongelmia. Shottikin liikaa ja tämä terä on menetetty.
Perhepakkaus samaista viiniä tai viikonloppulava parempaakin olutta ja ihminen
ei pariin päivään ratko vaan korkeintaankin äyskäröi ongelmia. Tämän me kaikki
tiedämme.
Paljon huonommin sen sijaan tunnetaan alkoholin ja tunneälyn välinen suhde.
Itse tunneälykin on varsin tuore löytö, mutta jo nyt on havaittavissa selviä
merkkejä, että alkoholi nostattaa "Ballmer peakia" vastaavan korkeavireisen
tunneälytilan hyvin suurina annoksina.
Pienet määrät alkoholia kohottavat ihmisen kompetenssia tunneälyn saralla,
mutta todellinen tunneälypiikki on havaittavissa vasta kun nautinta on käynyt
runsaaksi ja jatkunut pidempään.
Tutkimuksessamme seurasimme kolmen viikon ajan kahta prosessikemian kolmannen
vuosikurssin opiskelijoista koostuvaa ryhmää. Ensimmäinen ryhmä käytti
runsaasti alkoholia ja toinen toinen käytti sitä aivan älyttömän hillitysti.
Tutkimuksen aikana merkitsimme runsaasti alkoholia käyttäneeltä ryhmältä
seuraavat, aamuyön tunneille kohdistuneet ja kohonnutta tunneälyä ilmaisevat
lausunnot:
- Mä voin juoda sen kyllä, jos et jaksa
- Sari, sä voit tulla mulle yöksi, jos et saa taksii
- Älä huoli, ei sen oo välii, paskasti se toimi ehjänäki
- Tulkaa jatkoille, mulla on Sisu-leka kylmässä ja Powerpuff Girlsii nauhalla