90-luvun alussa Euroopan rock-kenttä koki kylmän sodan esirippujen, muurien,
vallien ja ties minkä hidasterakennelmien sortumisen jälkiravistuksia. Uusi
rock-yhtye sai ulkomaille levittäytyessään kokea sekä uuden, vilpittömydessään
neitseellisen musiikinjanoisan kuulijakentän että tiukan kilpailun.

Nappiin menneen Baltiankiertueen jälkeen olin neuvottelemassa yhtyeelleni
keikkakiertuetta Hollantiin:

- ...joten just nyt meillä ois EP:llinen heti heittää uutta matskua...

- Hep. Hep. Kuulostaa hyvältä toi kaikki, mutta toi teidän yhtyeen nimi
muutetaan ekaksi, niin päästään oikeisiin toimiin. Oon miettiny tällasii kuin
Dragon Masterlords ja...

- Nimeä ei vaihdeta. Me ollaan oltu perustamisesta asti Helmut Kohl and the
Fuckers of The Skull ja me ollaan tarvittaessa vaikka hautaan saakka Helmut
Kohl and the Fuckers of the Skull.

. No joo... mutta tässä täytyy nyt vain olla aikuinen ja huomioida kaikki
asiaan liittyvät vivahteet. En minäkään politiikan ystävä ole... ettehän
tekään rahan päälle sylje? Vaihdetaan se nimi ja homma on siitä selvä ja
taivaat ovat siitä sitten edessänne avoimet. Eiks jeh?

- Taivaat saavat puolestani hohkata vaikka hehtoruskeanpaskankeltaisisena.
Nimeä ei vaihdeta.

- Kuka teistä ees on Helmut Kohl?

- No siis vittu, Mikko.

- Hmm... ja kuka teistä taas olikaan Mikko?

- No vissiin pitäis levymogulin tässä vaiheessa tietää, että Petri on Mikko.

- Ok... Sinähän olitkin Petri?

- Minä olen kylläkin puolestani Lehto-Kyösti, Petri taas on Jarmomies
Pulkannainen.

- Vai niin. Eiköhän tämä ole tällä selvä nyt.