Library: Ensiveri

Olipa tavallisen kaunis päivä bat-maailmassa. Aurinko paistoi täydeltä terältä, niin täydeltä kuin se nyt yleensä voi biteistä muodostuneessa maailmassa. Joka tapauksessa ilma oli kaunis kuin morsian. Jossain eteläisessä bat-maailman osassa, dawnhillin kauniissa kaupungissa aamuauringon ensi säteet hiipivät kauniisti koristeltuun halliin, jonka keskellä sijaitsi ilmoitustaulu ja kristalli, joka sykähteli mukavan leppoisaa energiaa ympäristöönsä vahvistaen näin väsyneiden tutkimusmatkailijoiden ja seikkailijoiden ehkä jo hieman ehtyneitä energiavarastoja. Myöskin syvemmällä tuon läpipääsemättömän linnoituksen syövereissä heräiltiin. Eräässä kahden neliön kopissa, joka oli muuten täysin pimeä ja vuorailtu mustalla vinyylillä, heräili eräs trolli. Pää kipeänä, kuten tavallisesti, olihan luurankokerhon vuosikokous hieman jälleen venähtänyt edellisenä iltana. Dawnhillin baari oli kuuluisa hurjista bileistään, joissa noviisien lihat revittiin kirjaimellisesti luiden päältä. Niinpä kuitenkin tuossa ihanassa bat-maan aamunkoitteessa trolliherra Rutaliator varovaisesti raotteli silmiään. Hän ei nähnyt tosin juurikaan mitään, koska huone ei ollut valaistu ja seinät olivat umpimustat. Niinpä hän ensi töikseen kompuroikin ja kolautti päänsä kattoon säkenöivien kirosanojen säestämänä. Lukijoiden toivomuksesta emme tällä kertaa paneudu tarkemmin siihen, mitä hän lausauhteli tuona niin ihana aamun hetkenä. Rutaliator oli sangen vittuuntunut. Ensinnäkin sen vuoksi, että hänellä oli jyskyttävän kova päänsärky ja toiseksi siksi, että hänen teki mieli vettä, mutta ei sitä voinut kuitenkaan juoda vesiallergiansa vuoksi. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi nousta hissuksiin ylös ja kasata kamppeet ja lähteä kohden uusia seikkailuja. Joskus elämä oli kovaa, seikkailijallekkin. Rutaliator kaiveli arkuistaan vähäiset varusteensa, puki ne ensin väärinpäin ja sitten lopulta oikeinpäin, ja sai myöskin kohtuullisen kovan näpäyksen sormilleen yrittäessään ottaa käteensä vanhaa uskollista Kurganiaan. Sillä olihan niin ettei kaaosherra koskaan voinut muita miekkoja käteensä ottaa manaamatta ensin omaa uskollista kaaosherramiekkaansa. Kiroillen Rutaliator potki katossa olevan luukun auki ja kipusi yläpuolella olevaan käytävään. Läimäytti oven perässään kiinni ja lähti laahustamaan kohden Aamumäen jo lähes legendaarista kristallia ja lepopaikkaa. Sielläpä Rutaliator levähti hetkisen tutkien ilmoitustauluakin. Eipä ollut kukaan viestittänyt mitään merkittävää. Sankarimme huokaili hetken aikaa elämän kovuutta ja sitä että miksi sitä alkoholia tulikaan taas nautittua liikaa, mutta karisti itsesäälin kyyneleet kuitenkin silmistään ja alkoi manaamaan kuuluisaa Taikamiekkaansa, tuota niin monen pienen ja viattoman karvaisen eläimen surmaa. Moni jänis oli saanut maistaa sen tylsähkön terän selkänahoissaan. Ensimmäinen manaus tietenkin epäonnistui, kuinkas muutenkaan. Jumalat eivät rakastaneet Rutaliatoria eikä hän jumalia. Periksi ei voinut kuitenkaan antaa, päivän seikkailut odottivat joten päättäväisesti manaus aloitettiin uudestaan. JA katso, putkahtihan miekka lopulta ulottuvuusvyöltä pamahtaen ja niinpä oltiinkin valmiita tuhoamaan jälleen. Hilpeästi vihellellen Rutaliator askelsi kohden maissipeltoja, tuota kuuluisaa aluetta, josta moni aloitteleva seikkailija ihaillen kuiski. Siellä oli paljon pieniä ja helposti surmattavia hirviöitä, joista sai kaivattuja kokemuspisteitä melkoisen vähäisellä yrittämisellä. Rutaliator oli tietenkin jo kokemukseltaan huomattavasti edistyneemmällä tasolla, mutta hän nautti pikkuseikkailijoiden kyyneleisistä kasvoista ja pettyneestä mutinasta kun he raahustivat kohden bat-kaupunkia tyhjin käsin maissipelloilta Rutaliatorin raiskattua suurimman osan sen hirviöistä. Niinpä Rutaliator kohta saapuikin maissipellon laitaan. Puolihuolimattomasti hän huitaisi jättiläissirkalta pään pois ja sutaisi mukanaan olevaan reppuun sen kanniskelemat rojut. Homma eteni jo melko automaattisesti vuosien tuomalla kokemuksella. Rutaliator päätti aloittaa kierroksensa maissipellon lähettyvillä olevasta luostarista. Siellä asusti kuulemma puolilegendaarinen Pyhä Mies, josta pienimmät seikkailijat kertoilivat kauhunsekaisella äänellä kuiskaten kertomuksia. Tämä mies, vaikka pyhä olikin, ei suinkaan ollut avuton taistelutekniikan alueella. Rohkeasti Rutaliator tallusteli siis luostariin ja pian saapuikin ovelle, jonka takana tiesi tuon legendaarisen hirviön asustavan. Epäröimättä ja vakaasti hän tarttui oven kahvaan ja avaten oven astui sisään. Ovi hänen takanaan kolahti kiinni. Rutaliator näki edessään harmaaseen kaapuun verhoutuneen hahmon, joka meditoi puoli metriä lattian yläpuolella. Näennäisen häiriintymättömänä tuo hahmo mutisi jotain meditaationsa syvyyksissä. Rutaliator virnisti paholaismaisesti ja kohotti luotetun Taikamiekkansa miehen pään yläpuolelle. Ja iski. Rutaliatorin viimeinen muistikuva oli se, kun pyhä mies mutisi jotain ja hänen suunnastaan lähestyi kullanvärinen nuoli. Sitten kaikki valkeni ja lopulta pimeni. Rutaliator tajusi olevansa helvetissä. Näinpä päättyi tuon urhean seikkailijan aamu jälleen kerran. Sillä olihan päässyt käymään niin, että tämä inkarnaatio pyhästä miehestä sattui olemaan huomattavasti normaalia voimakkaampi, ja mies oli maagisen taikansa avulla ampunut sellaisen nuolen, että Rutaliator kertalaakista menetti henkensä. Mitä siis opimme tästä tarinasta. Älkää hyvät ihmiset lähtekö krapulassa hirvijahtiin.

Login to BatWeb

Forgot your password?