Author: darol
Date:Jan 9 2005
Edellisesti seikkailusta oli jo aikaa ja niinpä päätin lähteä katsomaan vanhaa
ystävääni Kizarwexiusta. Lohikäärmeiden aikahan kulkee nopeammin kuin meidän
Daroleiden, joten vanhalla ystävälläni olisi varmasti jo ikävä. Saavuin
Kizarwexiuksen lomahuvilalle jo varhain aamulla, mutta ystävääni ei näkynyt
missään. Hetken aikaa tutkittuani huomasin että grillissä oli tulet, joten
varmasti Kizarwexius ei olisi kauaa poissa. Niinpä istuin alas odottamaan,
sillä kyllä ystäväni varmaan kohta tulisi.
Hetken odotettuani ystäväni Kizarwexius rymisteli Atrian makkarapaketin kanssa
grillille ja hänen katseensa oli merkitsevän syvääluotaava ja tunsin kuinka
kaipuu kipunoi selkäytimessä. Olihan se valtavan hienoa nähdä rakasta ystävää
pitkästä aikaa, joten asetuimme alas turisemaan vanhoista jutuista ja
seikkailuistamme. Ennen pitkää keskustelu meni inttijutuiksi, sillä itse olin
aisti-ilmavalvonnassa ja Kizarwexius oli jo ennen minua ollut alikessu
sissipataljoonassa. Alkoi tulla hämärää kun molemmat kerroimme ihan pimeetä
juttua ja vain grillin tulet valottivat ympäristöä aivan kuin ne oisivat
huokuneet samanlaista tajunnanvirtaa, jota muuten elottoman harmaassa
luonnossa tapahtui. Söimme makkarat ja päätimme siirtyä pehkuihin, vaikkakaan
emme tietysti keskenämme, koska ihan niin läheisiä ystäviä emme Kizarwexiuksen
kanssa ole, emmekä niitä poikia muutenkaan.
Aamulla heräsimme ja kun ei tietysti parempaakaan tekemistä Kizarwexiuksen
huvilalla ollut niin Kizarwexius kaivoi makkarapaketin esiin ja hönkäisi
grillille tulet. Aloin siinä sitten makkaroita grillaamaan ja Kizarwexius
kysyi minulta olisiko minulla jotain viinan tapaista että pääsisimme vähän
juopottelemaan. Mainitsin tuoneeni pullon votkaa tullessani, johon Kizarwexius
totesi, että ei sitten tarvitse käydä hakemassa sillä hänellä oli blandiksia
itselläänkin. No koska ei vahvempaakaan löytynyt niin olihan meidän sitten
tyydyttävä votkan juontiin. Eihän siinä tietysti tullut muuta kuin äkäiseksi,
kun ei se missään tuntunut. Olen kuitenkin vielä kohtalaisen vasta-alkaja, jos
vertaa ystävääni Kizarwexiukseen. Pakko silti myöntää että Kizarwexiuksella on
selkeä etulyöntiasema, sillä minä esimerkiksi en voi lentää Venäjän tullin yli
kuten eräät ja kunnon aineksilla harjoittelu on siten hankalampaa.
Muutaman hörpyn jälkeen minä ja kaverini Kizarwexius olimme pöhöttyneen
näköisenä katselemassa toinen toisiamme, kunnes totesimme että meistähän olisi
taas jälleen kerran vaikka mihin. Aikamme makkaraa syötyämme tietynlaisessa
promilletilassa hoksasimme, että olemme maailman parhaita kokkeja, sanoi kuka
hyvänsä mitä tahansa mutta meitä ei voisi arvostella kuin me mahtavat henkilöt
itse. Näin päätimme, että lähdemme siis mukaan japanilaiseen Iron
chef-kokkikisaan.
Otimme siis kaverini Kizarwexiuksen kanssa selvää kyseisestä kisasta ja
selvisi, että meidän pitäisi siis pistää haaste jollekin rautakokille, jotta
pääsisimme kisaan mukaan. No mehän ollaan jo valmiita tähtiä joten myö ei
mittään haasteita pistetä ja päätettiin että jos ei sieltä päin tule haasteita
niin myöhän ei olla menossa. En tiiä mitenkä homma eteni mutta kyllähän siinä
niin kävikin että ennen pitkään saatiin kutsu ohjelmaan. Varmaan osittain
siihen vaikutti se että oltiin jo valmiiksi kovia jätkii ja kuuluisuuksii
ainakin mudimaailmassa ja Kizarwexius on kuitenkin reservissä
sissipataljoonan alikessu, että pakko kai senkin nyt on jotain merkitä.
No niinhän siinä kävi, että sitten tuli H-hetki ja oltiin keskellä Kyotoo Iron
cheffin kuvauksissa säätämässä safkaa. Meitä vastassa oli joku ukko jolla oli
keltaiset vaatteet ja se oli ilmeisesti joku kiinalainen superkokki, mutta ei
tarkemmin kumpikaan tiedetty kun Kizarwexius asuu korvessa jossa ei SubTv näy
ja itekään ei oo tässä lähiaikoina tullu seurattuu. No vähänhän meitä jo
hirvitti olla siellä japanilaisten edessä varsinkin kuin keittiö oli vähän
ahdas, eikä Kizarwexius meinannut oikein mahtua seisomaan siellä ahtaassa
keittiössä. Keittiöitä ei pitäs kyllä tehdä japanilaisten koon mukaan, sinne
ei normaalit ihmiset tai lohikäärmeet muuten mahdu seisomaan ollenkaan.
Ohjelma alkoi ja se isomestari päämestari paljasti tietysti sen salaisen
ainesosan, mitä on pakko käyttää. Hirvitys oli valtaisa kun selvisi että se
ainesosa on talakkuna ja meillä ei ollut minkäänlaista käsitystä mitä ihmettä
voisi talkkunasta tehdä. Kiinalainen superkokki alko väsää ja yhtä sun toista
ja näytti siltä että oli pastat pitkin pöytiä ja kirjolohta ja kampelaa
uunissa kun myö vasta mietittiin että mitähän sitä tehtäs.
Päätimme työnjaon kahtia ja sovimme että minä hoidan jälkiruuan ja Kizarwexius
hoitaa pääruuat, mutta sen kummempaa suunnitelmaa meillä ei ollut.
Kizarwexius alkoi säätämään tortilloja ja talkkunapaistii ja meikäläinen
mietti kuumeisesti jälkiruokaa. Siinä vaiheessa rupes kaduttamaan että tuli
lähdettyä koko kilpailuun, koska ei uusavuttomana mulla ollu mitään käsitystä
ruuanlaitosta. Olisinkin ollut pulassa ellen olisi muistanut lapsuuden varmaa
reseptiä kakuntekoon. Ei muuta kuin kaikki ainekset samaan kulhoon ja
lausumaan maagiset sanat "Älä tule paha kakku tule hyvä kakku" ja sormet
ristissä ja huulet mutrussa katsomaan millainen kokonaisuus kulhon alta
paljastuu. Gongi löi kuusikymmentä minuuttia tai kolmetuhattakuusisataa
sekuntia ja kiinalainen superkokki seurasi itsevarman oloisena typerine
kirjolohineen ja talakkunakiusauksineen toiselta puolelta keittiötä. Varmaa
oli vain se, että me ei Kizarwexiuksen kanssa oltu tultu häviämään.
Sitten tuli arvostelun hetki. Ekana kiinalainen letunpaistaja sitten alotti
selittämään omista tuotoksistaan ja oltiin Kizarwexiuksen kanssa kyllä
molemmat samaa mieltä siitä, että kuka tahansa karvakäsi pystyy samanlaiseen
suoritukseen, vaikkakaan japanilaiset eivät oikein diganneet siitä että
esitettiin kommentteja turhan kärkkäästi. Joku japanilainen popparineito oli
siellä tuomaristossa ja vähän kumman helposti sen kiinalaisen kokin limaiset
talakkunamöhkäleet meni kurkusta alas. Meitä sen sijaan ei yhtään yllättänyt
miksi juuri tältä naiselta limaiset möhkäleet meni hyvinkin nopeasti alas,
ehkä sitä oli tullut harjoiteltua jo aikasemmin ja haiskahti vähän
huijaukselta koko touhu.
Vihdoin ja viimein oli meidän vuoro tarjoilla omat safkat. Kizarwexius oli
kyllästynyt kisaan jo ajat sitten samoin kuin minäkin, joten olimme itse
asiassa keskittyneet viinanjuontiin koko kisan aikana ettei aika käy pitkäksi.
Viime minuteilla olimme mikrossa lämmittäneet saarioisen roiskeläpät
nautittavaksi, jotta meillä sentään olisi jotain tarjoiltavaa, mutta muuten
asenne oli se, että meitä ei kiinnosta olla japanilaisten muka-julkkisten
höykytettävänä. Eihän me sitä kisaa voitettu, mutta eihän se ole taas meidän
vika vaan aivan tyylipuhtaasti saarioisen kun eivät parempaa ruokaa osaa
tehdä, joten turha tulla meille nurisemaan. Eihän ne kulinaristit oikein
kattonu hyvällä sitä meidän suoritusta mutta olivat turhan nirsoja ja kun on
ilmasta ruokaa niin siitä ei kehtaa valittaa, jotta oisivat hiljaa.
Ei ny oo seuraavaan Iron Chef-kisaan kutsua kuulunut, mutta ollaankin ehkä
enemmän muuta ainesta kuin kokkiainesta ja ollaan jo välitetty MTV kolmoselle
jo viestii, että voitas lähteä seuraavaan VIP seikkailu-ohjelmaan mukaan, jos
saadaan tarpeeks nätin näkösii tyttösiä mukaan kisaamaan. Ei ole sieltäkään
vielä vastinetta tullut, mutta sellainen varmasti tulee koska me olemme
kiinnostavia julkisuuden hahmoja, eikä meitä muut mitättömät jutut pelota,
paitsi Antti Tuiskun CD. Että semmosta tällä erää ja ehkä meitä näkee taas
jossain yhteydessä.