Download Game! Currently 108 players and visitors. Last logged in:ZeltaBmoaTatzaGorehound

Library: Darol, Kizarwexius ja aikakone (Osa 3)

Books

Author: darol
Date:Mar 4 2005

Kiipesimme vuorta ylöspäin ja Kiinan hovi jäi taaksemme. Tärkeintä 
tällä hetkellä oli päästä maasta pois ennen kuin Marco Polo ja 
kumppanit hoksaisivat, että emme ole tulossa takaisin. Olimme nyt 
vuorien armoilla ihan niin kuin se futistiimi Andeilla, jotka 
joutuivat sitten syömään toisiaan. Me Kizarwexiuksen kanssa päätimme
että emme söisi toisiamme, koska voisimme metsästää vaikka porojakin 
tai mitä Kiinan savanneilla sitten liikkuisikaan. Vihdoin useamman 
viikon jälkeen pääsimme Kiinan vuorilta eteenpäin ja vihdoin näkyi 
jo lumisten vuorten seasta vihreämpääkin maastoa. "Lentäen olisimme 
tulleet paljon nopeammin", sanoi Kizarwexius. Nyt se sen sitten
keksi, kun takapuoli ruvella kiivetty pitkin vuortenseinämiä. Ei 
tietenkään tullut mieleen missään vaiheessa, että Kizarwexiushan 
tosiaan osaisi lentää, lohikäärme kun on. 

Istuimme viheriölle, miettimään mitä meidän täytyisi tehdä. 
Tilanne oli kaikin puolin pulmallinen. Olimme menneisyydessä ja 
aikakonekin oli hajalla. Olimme sitäpaitsi kaukana Marco Polon
hovista. Vihdoin sain erään idean joka saattaisi jopa toimia. Näinä
samoina aikoina vallitsi Kuningas Artturin hovi. Jos löytäisimme
kuuluisan Merlin-velhon niin hän eikä onnistuisi palauttamaan
meidät nykyaikaan. "Lämmintä olutta ja rumia englantilaisia naisia
joten mitä siis odotamme!", hehkui Kizarwexius. Kizarwexius oli
kyllä aivan oikeassa. Ensinnäkin olut Englannissa varmasti olisi
lämmintä ja ei varmaan edes kovin hääviä. Englantilaiset naiset
tunnetusti myös on rumia. Sitä varten tietysti on tärkeää olla
sitä olutta. Tosin englantilaisia naisia varten saisi olla 
jotain paljon vahvempaa, kuten pirtulla lantrattua pirtua.

Muutamaa päivää myöhemmin olimme kai Englannissa. Päättelimme
sen siitä, kun emme nähneet mitään koska oli sumua. Jos ei 
ollut sumua niin satoi vettä. Ihmeellinen maa sääolosuhteiltaan
ja kaikkineen, mutta toisaalta pystyi päättelemään miksi ihmiset
silti olivat sen verran hilpeitä. Sumussa ei ainakaan näe niitä
rumia ihmisiä mitä englannissa on. Sateella tietysti näkee, mutta
ainakin veden kastelemista paidoista näkee paremmin läpi, jos vaikka
sattuisi niitä rumien ihmisten vähemmän rumia puoliskoja tulemaan
vastaan.

Leiriydyimme keskellä yötä jonnekin nummille. Kizarwexius huokasi. 
"Kunpa olisimme jälleen Brasiliassa pelaamassa potkupalloa", hän
sanoi (Katso Darolin ja Kizarwexiuksen seikkailut). Mietin hetken
ja katselin ympärilleni. "Voimmehan pelata sitä täälläkin", totesin
ja aloin katselemaan olisiko ympärillä jotain mitä voisimme käyttää
pallona. Katselimme yhdessä hetken aikaa löysimme pienen puun kannon.
Pehmustimme kannon kunnolla sammaleella, jotta saisimme myös kannolle
kunnollisen pallon näköisen muodon. "Vielä kun olisi sitä sakea", 
totesin ja Kizarwexius katseli taivasta jotenkin vaivautuneen oloisena.
No niin tietysti. Kizarwexius oli pimittänyt koko matkan ajan sakea, 
jota olimme valmistaneet Kiinassa. Se omalla tavallaan selitti sen
mutkittelun lennon aikana. Lentojuoppo! Otimme hömpsyt ja mietimme 
jos sitten pelaisimme jalkapalloa. Juuri kun olimme alottamassa peliä, 
mietimme, että eikö meillä pitäisi olla maalit. Olisihan se hölmöä 
pelailla ilman maaleja, joten päätimme nekin koota jostain. Kunnon 
rakennustarpeita ei tuntunut löytyvän, mutta lähistöllä oli 
tajuttoman suuria kivenmurikoita. Keräsimme kivenmurikoita
alueelle ja siirsimme ne niin että kaksi kiveä toimivat tolppina ja 
Kizarwexius nosti kivien päälle yhden kiven ylärimaksi. Tietysti oli
myös tarpeen tehdä minulle maali, joten teimme samanlaisen minunkin
puolelleni. 

Pelailimme aikamme ja otimme välillä hömpsyjä sakepullosta. Vähitellen
aloimme olla humalassa, koska emme hetkeen olleet juoneet mitään alkoholia.
Maalit alkoivat näkyä vähitellen useampana kappaleena, mutta emme voineet
olla varmoja osuimmeko maaliin vai harhanäkyihin. Kizarwexius onneksi
keksi siihenkin ratkaisun: "Jos rakennamme uusia maaleja edellisten 
maalien viereen, niin sitten luultavasti osumme ainakin johonkin maaliin".
Se kuulosti nerokkaalta. Keräsimme lisää kiviä ja muodostimme kivipaaseista
lisää maaleja vieri viereen. Lopulta huomasimme, että jalkapallokenttämme
koostui ympyrään kootuista kivisistä maaleista. Tässä vaiheessa pelissä
ei enää ollut haastetta, joten jätimme jalkapallon sikseen ja keskityimme
saken juomiseen.

Kun heräsimme oli aamu ja sumua. "Nyt pitää jostain löytää se Arttu", sanoi
Kizarwexius. Jatkoimme eteenpäin kävelemistä, kunnes jostain löytyi vihdoin
näkyi linna horisontissa. Siellä olisi varmaan maine ja kunnia, prinsessat,
valtakunta ja ehkä myös Merlin-velho. Vodkaa siellä ei kai olisi, joten
se selittää miksi tätä aikaa kutsuttiin synkäksi keskiajaksi. Toisaalta
tämä oli myös ritareiden aikaa, joten ehkä ei olisi fiksua mennä 
Kizarwexiuksen kanssa suoraan kohti linnaa, sillä ritarithan oikein etsivät
mahdollisuuksia haastaa lohikäärmeitä taistoon. Päätimme naamioida 
Kizarwexiuksen prinsessaksi. Löysimme läheiseltä maatilalta pyykkinarun, 
jossa roikkui naisten vaatteita, joten siinä oli loistavat vetimet 
Kizarwexiukselle. Muistutin vielä Kizarwexiusta, että kun pääsisimme 
linnaan niin hänen pitäisi käyttäytyä, kuten prinsessoilta odotettiin, eikä
hän saisi paljastaa olevansa lohikäärme.

Saavuimme linnan pihalle. Ulkona käyskenteli paljon ritareita. Ne oli 
kyllä oikeastaan aika homppeleiden näköisiä, mutta toisaalta kuka 
englantilainen ei ole ja varsinkin kun näkee miltä niiden naiset 
näyttää. Tulimme linnan portille ja pyysimme portinvartijaa 
ystävällisesti nostamaan portin. Hän ei suostunut ellei saanut tietää 
visiittimme tarkoitusta. Kerroimme, että olemme löytäneet Graalin 
ja olemme tuomassa sitä Kuningas Artturille. Portti nousi samantien.
Meidät vietiin suoraan hovin valtaistuinsaliin, jossa Artturi istui. 
Kun Artturi kysyi, missä Graali olisi niin Kizarwexius ei voinut olla 
hihittämättä. Ei voi kenelläkään olla huonompaa pokerinaamaa. Kun 
vähän yrittää jotain valehdella niin se kyllä ryssii kaikki 
suunnitelmat. Kizarwexius jatkoi hohotustaan ja tuiki huomaamatta 
heilutti siipiään niin, että hänen valeasunsa repesi ja paljastui. 
Artturi mylvi tuskaisena: "Lohikäärme! Eikö kukaan vartioi linnan 
valleja! Täällä on lohikäärme täyttämässä holvin halleja! Lohikäärme 
uhkaamassa haaremini malleja! Lohikäärme joka tuhoaisi hevosieni 
talleja tai metsieni nalleja! Lohikäärme jonka hengitys höyrystää 
haarniskani sisällä olevia viriilejä palleja! Tuhotkaa se tai ei 
Artturin hovissa pidetä enää raveja tai ralleja!".

Niin kävi käsky ja vartijat juoksivat sankoin joukoin, kuin hassun 
näköiset muurahaiset. Ei uskoisi, että noin typerällä käskyllä saisi 
keneenkään liikettä. Typerää riimittelyä. Jopa Tosi-TV:ssä kuulee 
parempia juttuja. Töytäisimme ensimmäiset vartijoista sivuun ja 
juoksimme ylös torniin. Kipusimme kippuraisia tornin portaita,
kunnes vihdoin pääsimme ylös. Suljimme tornin oven ja telkesimme
puisin penkein. Meillä oli kuitenkin onnea onnettomuudessa, sillä 
tämä tuntui olevan velhon torni. Velho nukkui. Koska olimme suuressa 
vaarassa, niin minä aloin tukemaan ovea ja Kizarwexius meni 
herättämään velhoa: "Mervi herää! Nyt on tosi kyseessä!". Merlin 
sen nimi oli, mutta pääasia, että se heräsi. Kizarwexius selitti 
nopeasti, että olimme tulleet tulevaisuudesta ja vain hänen 
taikavoimansa voisi pelastaa meidät Artturin ritareiden vainolta. 
Ritarit nousivat torniin ja ovea rynkytettiin kuin virolaista 
businessnaista Tallinnan sivukaduilla. Merv...Merlin suostui onneksi 
auttamaan ja keskittyi kovasti. Lopulta hän lausui taikasanansa
"Jokeripokeripox!" ja juuri kuin ovi murtui niin musta valovoimainen 
aukko imi meidät sisäänsä. Maaginen aikajatkumo nakkasi meidät 
suoraan takaisin Kizarwexiuksen kirjastoon.

"Loppu hyvin, kaikki hyvin", totesin kun huomasin, että olimme 
selvinneet ehjin nahoin takaisin nykyaikaan. Hetken päästä kuulin 
Kizarwexiuksen kiljahduksen. Käännyin ympäri katsomaan, mitä oli 
tapahtunut, kunnes oivalsin mittaamattoman arvokkaan lasikristallista 
tehdyn kirjatuen olevan tuhansina pieninä pirstaleina lattialla. 
Emme käsittäneet miten se voisi olla mahdollista, sillä Marco Polosta
kertova kirja ei ollut paisunut kokoa. Katsoimme hetken kirjahyllyä, 
kunnes otin Englannin varhaishistoriasta kertovan kirjan esiin. 
Siihen oli kuin maagisesti ilmaantunut lisää sivuja. Kirjassa oli 
kuva minun ja Kizarwexiuksen rakentamasta jalkapallokentästä ja 
maaleista. Stadionimme nimeksi oli annettu mielikuvituksettomasti
joku helvetin Stonehenge.


Books