Author: darol
Date:May 31 2005
Olimme Kizarwexiuksen kanssa kokoontuneet väripalettiemme kanssa Yksinäiselle
vuorelle maalaamaan maisemaa, sillä olihan se selvää että tositv-sarjoista
ei todellinen maailmanmaine syntyisi. Suuret renessanssi- tai
rokokootaiteilijat ovat jääneet muistoihin historiaan ja heidän tekojaan
ja tyylisuuntiaan opetellaan yhä edelleenkin, mutta tuskin meitä muistaisi
kukaan, jos emme ikuistaisi tekeleitämme johonkin muualle kuin vhs-kaseteille.
Meidän oli vaan keksittävä joku tyylisuunta, jota kukaan muu ei ollut
vielä keksinyt, sillä kuinka muuten joku voisi siteerata sitä, jos sillä
ei olisi nimeä. Lisäksi sen oli erotuttava selkeästi muista. Meillä ei ollut
kyllä minkäänlaista taiteellista näkökulmaa eikä taitoa ja työmme näyttivät
kuin Picasson maalaamilta irtonenineen kaikkineen. Harmi että sitä ei
varmasti voitaisi käyttää, sillä sitten meitä sanoittaisiin vain taitelijoiksi
jotka ovat omaksuneet Picasson taiteellisen luomistyylin ja se ei olisi
ollenkaan omaperäistä. Katoin mitä Kizarwexius oli saanut aikaan ja siinä
oli kaksi pilveä ja joku laiva joka oli purjehtimassa ohi. Fregatti oli
toteutettu aivan onnettomasti ja pilvetkin näyttivät epätodellisilta. Ei
minun työ tietysti paljon parempi ollut, mutta yritin jotenkin tehdä
erilaista asetelmaa. Olin maalaamassa Kizarwexiusta, joka oli maalaamassa
purjehtivaa fregattia, mutta aina kun Kizarwexius korjasi omasta työstään
jotain niin minun piti myös, joten se oli ihan hölmöä hommaa.
Kizarwexius vaikutti tympääntyneeltä kun vesivärit tipahteli alaspäin pitkin
kangasta ja levisi aivan eri tavalla kuin niiden olisi pitänyt. "Tämä on
ihan typerää", sanoi Kizarwexius ja jatkoi "Taidan tehdä ihan uuden
väriliiduilla." Höh, sittenhän minunkin pitäisi aloittaa alusta. Ihan
typerää tämä maalaaminen ja taiteilu. Ei olisi muutenkaan minkäänlaisia
uranäkymiä taiteilijoille, joten ajattelimme että fiksumpaa ruveta vaikka
mihinkä tahansa muuhun. Taitelijatouhu oli mennyttä kauraa ja nykypäivänä
piti keskittyä modernimpiin tapoihin olla kuuluisa. Pitäisi olla joku
elokuvatähti, popstar-aidoli, videopeli-insinööri tai beachvolleyguru.
Elokuvatähtiä olemme olleet ja niistä varmasti meidät muistetaan jo
ennestään, joten olisi ehkä hyvä että testaisimme jotain muuta. Koska
emme halunneet Kizarwexiuksen kanssa enää telkkaritouhuihin emmekä muutenkaan
Antti Tuiskun kanssa samoihin ympyröihin, olimme aivan varmoja, että
videopeli-insinöörin hommat olisivat meitä varten. Me tekisimme varmasti
parhaat pelit, joita sitten kaikki pelaisivat ja me niittäisimme
mainetta ja kunniaa. Istuimme siis Kizarwexiuksen luona pöydän ääreen
ja mietimme mikä olisi hieno uusi peli, jota kukaan ei olisi vielä keksinyt.
Yöt kuluivat ja vodkaa kului, sillä pelien ideoiden keksiminen ei ollut
todellakaan niin helppoa kuin mitä voisi kuvitella. Lopulta keksimme hienon
idean, jossa ylhäältä putoaisi erimuotoisia palikoita ja niistä olisi
tarkoitus palikoita kääntämällä muodostaa erilaisia rivejä, ja kun
rivin saisi täyteen niin tulisi pisteitä. Se kuulosti hienolta idealta
ja aloimme Kizarwexiuksen kanssa toteuttamaan sitä ja kehittämään sitä
paremmaksi. Hioimme ideaa paremmaksi ja keksimme, että palikat voisivat
vähitellen pudota nopeampaa ja, että pelaajalle annettaisiin
taktikointimahdollisuus ja pelaaja voisi nähdä etukäteen millainen
palikka seuraavaksi putoisi. Vihdoin saimme pelin tehtyä ja olimme
todella ylpeitä tuloksesta. "Tämä on ihan yhtä hieno kuin se tetris-peli,
joka on menestynyt maailmalla mainiosti." Mitä? Oliko tälläinen peli
olemassa jo aikaisemmin. Kysyin Kizarwexiukselta tuimana ja hän sanoi
että venäläiset olivat tälläisen keksineet jo aikaisemmin. Minulla
oli typerä olo, mutta Kizarwexius näytti aivan kuin hän olisi
keksinyt polkupyörän uudestaan, paitsi että hän oli keksinyt tetriksen.
Miksi hän ei voinut sanoa, ei uudelleen keksityllä keksinnöllä mitään
rikastuta, eikä ainakaan mainetta saavuteta. Mietin vain sitä, että olimme
tähän tuhlanneet kaksi viikkoa tehokasta kehitysaikaa. Otin lasin vodkaa
lohdutukseksi asiasta ja Kizarwexius jäi pelaamaan tetristä meidän hienolla
pelikonsolilla. "Seuraavaksi tulee rivipalikka", Kizarwexius hihitteli.
Heräsimme seuraavana aamuna. Emme siis yhdestä, minulla on aivan oma peti
vierellä...siis vuorella. Keitimme kupposen kaakaoo, joka on vallan mainio
aine, johon vodkaa voi lantrata ja tunnetusti pieni huppelitila saattaa
joskus virkistää ajatuksenjuoksua, jotta ideariihi lähtee kunnolla
rullaamaan. Mietimme jos voisimme tehdä vaikka flipperin. Se tuntui aluksi
hienolta, mutta toisaalta flipperit oli jo keksitty, joten pitäisi keksiä
todella hieno flipperi, jotta se olisi omaperäinen. Kizarwexius ehdotti
että voisimme tehdä jonkun hienon pelin, jossa olisi vilkkuvia valoja ja
nappuloita. Minusta taas oli tärkeämpää keksiä joku mahtava idea, eikä
vain kehittää ideaa komponenttien varaan. Sitten kuin yhtäaikaisesti
molemmat meistä sai saman idean: Aggregaattiposetiivi. Bensalla toimiva
posetiivi, jota ei tarvitsisi itse veivata. Erilaisista nappuloista saisi
vaihdettua kappaletta ja valot välkkyisivät kappaleen mukaan. Tästä
olisi varmasti iloa myös jälkipolville ja käsille.
Aloimme kehittelemään aggregaattiposetiivia ja mietimme, että pitäisikö
meidän itse säveltää kappaleet jota se soittaisi, vai miten me saisimme
sen rakennetuksi. "Meidän pitää laittaa soittopelit ja pelimanni sen sisään,
sillä eihän se muuten voi toimia." Kizarwexius oli vanhanaikainen, se tuskin
ymmärsi edes tekniikasta mitään, eikä hoksannut että voisimme toteuttaa
sen esimerkiksi soittorasialla, jota se pelimanni käyttäisi. Ensiksi
aggregaattiposetiivin pitäisi olla tarpeeksi iso, jotta pelimanni mahtuisi
sinne sisälle soittorasioiden kanssa. Kunhan itse runko oli valmis niin
aloimme rakentamaan vaadittavaa tekniikkaa. Koska minä olin ilmavoimissa
armeijassa niin oli luonnollista, että minä rakensin ja Kizarwexius
ojensi komponentteja, koska minä olin sentään kuullut komponenttien nimet
vaikka en tiennytkään mitä niillä tehdään. "Anna vastus", sanoin ja
Kizarwexius kaivoi komponentteja: "Tavallinenko?" "Onko niitä muita?",
"Ei ole", "No mitä sitten kysyt", totesin vihdoin ja Kizarwexius ojensi
sen tavallisen vastuksen. "Diodi", totesin ja Kizarwexius jälleen pakki
kourassa oli kuin lohikäärme omalla paikallaan, vaikka Kizarwexiuksen
paikka oli kyllä hänellä hampaissa, koska hänellä oli joskus ollut reikiä
ja oli ollut syytä käydä hammaslääkärissä, mutta siis tässä paikalla
tarkoitettiin että hän oli omalla..no ei se ole olennaista. Kizarwexius
kysyi oliko zener-diodi hyvä ja kyllähän se oli. "Ojenna transistori",
pyysin ystävällisesti. "Käykö kanava?", kysyi Kizarwexius, ja vastasin
että ei käynyt, koska tarvitsin transistorin. "Täällä on kahdenlaisia
transistoreita, normaaleita ja kanavatransistoreja", "Normaali käy
kun en minä tiedä mitä nämä tekee", totesin ja liitin sen kiinni lediin.
Aggregaattiposetiivi alkoi olla vähitellen valmis, mutta meillä puuttui
vielä pelimanni ja soittorasiat.
Katsoimme lehdestä ilmoituksia, jos jostain löytyisi pelimanni ja
halpoja soittorasioita tai soittopelejä. Kaikkien pöytäkahviseurailmoitusten
joukosta löysimme vihdoin ilmoituksen jostakin monitoimimiehestä, joka
tekisi kaiken mahdollisen. Päätimme soittaa tälle miehelle ja tuomaan
samalla Yksinäiselle vuorelle kaikki muutkin tykötarpeemme mitä
aggregaattiposetiivin käynnistämiseen tarvittaisiin, eli bensaa, pelimanni
ja soittopelit. Odottelimme Kizarwexiuksen huvilalla ja joimme muutaman
pullon vodkaa ja katselimme jalkapalloa. Vihdoin ovikello soi ja
pelimanni saapui vempeleineen.
Pyysimme pelimannin sisään katsomaan jalkapalloa ja juomaan vodkaa. Juventus
pelasi Barcelonaa vastaan. Ensimmäiset 30 minuuttia oli jo matsista pelattu,
joten aivan alkuun emme ehtineet. Kizarwexius arveli, että Barcelona
on tällä kaudella ollut vahvempi ja kysyi sitten minulta kumpiko minun
mielestäni voittaa. "Juventus", vastasi pelimanni. Katsoimme pelon sokaisemin
silmin pelimannia Kizarwexiuksen kanssa, jolloin hän katsoi meitä
hämmentyneenä ja totesi "Voi olla Barcelonakin, vaikeahan tässä on sanoa".
Huokaisimme erittäin helpottuneena. Pelimanni ihmetteli mistä asiasta
mahtoi oikein olla kyse ja Kizarwexius mainitsi erään ystävän joka aikaisemmin
oli ollut käymässä (Ks. Darol, Kizarwexius ja eritrealainen kummitussetä) ja
kertoi, että meinasimme sekoittaa aluksi häneen. "Ehei, enhän minä, ihan
tavallinen mies vaan, Kukkonen nimeltäni". Katsoimme Kukkosen kanssa töllöstä
telkkaria ja jalkapalloa myös. Oli se mainiota spekuloida, kun tulosta ei
tiennyt.
Vihdoin oli aika kertoa Kukkoselle, mihin me häntä tarvitsimme. Kerroimme
että tarkoituksenamme oli säilyä ihmisten muistoissa iänkaiken ja siksi
olimme päättäneet ruveta videopeli-insinööreiksi ja rakentaa sellaisen
tuotoksen, jonka kaikki muistaisivat vielä seuraavilla vuosituhansilla.
Tämä hurja idea oli manifestoitunut aggregaattiposetiiviksi. Kizarwexius
selitti Kukkoselle: "Tämä on parempi kuin normaali posetiivi. Se soittaa
kappaleita täysin automaattisesti, kunhan asianosaava pelimanni soittaa
soittorasioita sen sisällä. Se käyttää polttoaineena bensaa." Kukkonen
oli lievästi sanoen ihmeissään ja halusi tietää lisää: "Mutta eihän tämä
ole mitenkään automaattinen, jos minun pitää näitä soittorasioita soittaa".
Katselimme Kizarwexiuksen kanssa toisiamme ja mietimme olimmeko hoksanneet
aivan oikein posetiivin tarkoitusta. Ei meillä ainakaan kampea siinä ollut
joten ei sitä ainakaan veivata tarvinnut. Meillä oli hölmö olo. Laitosta
oli myöhäistä muuttaa enää automaattiseksi ja olihan se noloa, kun Kukkonen
oli jo käymässä ja hänelle tulisi nyt turha reissu. Päätimme, että Kukkonen
saisi soittaa aggregaattiposetiivin soittorasioita, mutta lisäisimme siihen
isot telat ja pyörät, jotta se se olisi kuin iso bensalla kulkeva kärry.
Monitoimimies Kukkonen oli todella tärkeä apu ja auttoi meitä rakentamaan
kärryä. Kizarwexiuksen piilolinssit olivat juuri sopivaa kokoa, jotta niitä
pystyi käyttämään kärryn pyörinä. Pyörien väliin kiinnitettiin Kizarwexiuksen
aikoja sitten kuolleen Akseli-sedän selkäranka, akseliksi tietysti.
H-hetki lähestyi Yksinäisellä vuorella ja vuoren laella olevassa kylässä
oli tunnelma ylimmillään. Markkinat olivat käynnissä. "Tämä on otollinen
hetki",
totesin ja mietin kuinka kyläläiset yllättyisivät kun kärry ja pelimanni
ilmestyisivät soittamaan ihmeellistä musiikkia. Kukkonen kiipesi kärryyn
ja Kizarwexius hönkäisi bensat palamaan. Kärry lähti rullaamaan eteenpäin
alamäkeä kohti kylää. Vauhti alkoi kiihtyä nopeammin kuin arvasimmekaan ja
mietimme olisiko jarrut olleet tarpeen, jos kärry työnnetään alamäkeen.
Kärry kärysi ja nosti taivaalle jo Yksinäisellä vuorella tuttua synkkää
savupilveä kun se poltti bensankatkuista polttoainetta ja jotain metanolin
sekoitusta. Vuoren rinteet rikkoivat polttoainesäiliötä kärrystä ja
Kizarwexiuksen kanssa jännitimme mitä tästä mahtaisi tulla, kun huomasimme
että kärry oli osittain tulessa ja liekit loimusivat sytyttäen kärryn
sähkölaitteita tuleen. Soittorasiat linkosivat joka suuntaan sähkölaitteiden
kanssa sytyttäen markkinatelttoja tuleen ja levittäen katastrofia koko
kylään. "Kukkonen tykittää puoliautomaattisella aggregaattiposetiivilla",
huusi Kizarwexius kauhuissaan. Ihmiset kirkuivat ja juoksivat ympäri kylää
kuin lystikkään näköiset muurahaiset. Melankolinen tunnelma valtasi markkinat
kun soittorasiat virittelivät riemujuhlan sävelmiä samalla kun koko
kylä paloi poroksi, eikä esimerkiksi hirveksi. Tulipalon sammuttua ihmiset
heristivät nyrkkejään meille ja lähtivät kiukustuneena etsimään uusia
asuinsijoja. Yksinäinen vuori oli entistä yksinäisempi, mutta loppujen
lopuksi olimme saavuttaneet sen mitä alunperin olimme tavoitelleetkin.
Meitä ei nimittäin varmasti unohdettaisi seuraavan kahden vuosisadan aikana.