Viikonloppu meni taas tavallisen hyvin. Perjantain pikku-pikku perseet,
lauantaina krapulansekaista kohellusta ja sunnuntaina sairaalaan. Nautin
perjantaina lempijuomaani alkoholia humalatilaan oikeuttavan määrän
bonuksineen ja kivaa oli, ainakin niiden muutaman flashin mukaan joita
muistan. Aloittelin jonkun lukiolaistytön kämpillä, jonne saapui myös kaverini
Koponen ajettuaan ensin monttuauton pohjastaan kiinni jonnekin ihme korpeen ja
selitettyään kaikille että se olin minä. Seuraavaksi muistan joranneeni melko
tiukalla tatsilla KILPIheviä (parasta) tukka putkella stringit päässäni.
Myöhemmin siirryimme Koposen kämpille, mahdollisesti kyseisen episodin vuoksi.
Siinäpä ne perjantain kohokohdat sitten olivatkin. Aika pelkistettyä, mutta
koska KILPI soi oli pakko olla kivaa. Eiköhän joku taas viikolla kerro mitä
sitä on tullut hölmöiltyä, niinhän se aina menee. Launtaina iski sitten sen
sortin dagenefter että edellisenä iltana oli aivan varmasti kivaa. Päivällä
tein kuolemaa ja kun illalla alkoi elämä voittaa alko taas tavanomainen
tupellus. Hengaillessani etupihalla kavereiden kanssa olin unohtanut asuntoni
ulko-oven auki, ja palatessani aikanaan sisälle huomasin saaneeni uuden
kämppiksen. Joku vitun PÄÄSTÄINEN tipsutteli olohuoneen lattialla kun jossain
hollituvassa. Jumalauta että niin pienen otuksen kiinniottamisessa voi olla
iso homma. Tetsasin sen saatanan hippiäisen perässä pitkin kämppää ja kun
vihdoin viimein sain sen pihalle, elettiinkin jo kukonlaulun aikaa. Aamulla
(kahdelta iltapäivällä) Koponen soittaa että se pitäis saada sairaalaan. Jees
ookoo, hyvältä kuulostaa. Sille oli iskeny jotain niveltulehduksia pitkin
kroppaa eikä se pystyny ees kunnolla kävelemään. Muijansa piti siis viedä se
sairaalaan ja se pyyti mua mukaan ettei muijan tarttis ittekseen ajella takas
tänne korpeen. Mä lähdin mukaan ilman aamupalaa, senhän piti olla "vaan parin
tunnin keikka". Sairaalassa ei sitten osattukaan heti sanoa pitääkö ne sitä
siellä vai antaako ne sen vielä meille mukaan. Odotettiin sitten siellä
saatanan sair
aaalassa joku viis tuntia että ne sais jotain selvyyttä, ja lopulta ne sit
pisti kuin pistikin sen meidän mukana takaisin himaan. Vittu ne on ihan käsiä
kaikki. Siellä sairaalassa arvottiin Tiinan (Koposen emäntä) kanssa mennäänkö
syömään vai ei. Tultiin siihen tulokseen ettei kannata lähteä koska jos
Koponen pääsee pois sekin haluaa syömään, päätettiin siis odottaa tuloksia
ettei tarttis heittää useampaa rundia. Lopulta nälissämme tajuttiin että onhan
sairaalassa kahvio, sinne siis! Muuten hyvä idea mutta se olisi pitäny saada
aikasemmin. Kahvio oli menny kiinni 10min ennen kun me tultiin sinne... Kun
tähän lisätään päivystysosaston lavuaarilla lepäillyt tyhjä ciderpullo ja pari
tyttöjen välistä rakkautta harjoittamaan livahtanutta hoitsua, oli
sairaalareissu ihan "mielenkiintoinen". Toivottavasti en ite koskaan joudu
sinne.