Antiikin kirjallisuus- kurssilla kirjoitettua:
[...]
» Tuskin kukaan tämän päivän ihminen kykenee täysin 
» hyväksymään tai ymmärtämään roomalaista väkivaltaviihdettä.
»  Tämä järkyttävältä tuntuva viihteen tapa ei kuitenkaan 
» ole pelkkää historiaa, vaikka sitä ei enää tavata 
» alkuperäisessä muodossaan. Siinä missä roomalainen 
» katseli julmuuden tapahtuvan silmiensä edessä ja sai 
» siitä nautintoa, nykyihminen hakee saman kokemuksen 
» ruudulta väkivaltaisten elokuvien tai pelien muodossa. 
» Live-väkivaltaa voi nähdä vaikka nyrkkeily- tai 
» jääkiekko-ottelussa, joiden sankarit ovat kenties tämän 
» päivän gladiaattoreita. Väkivaltaviihde on maailmassa 
» pysyvästi, vain sen muodot ovat muuttuneet aikojen 
» saatossa.
» Mikä saa ihmisen viihtymään julmuuden ääressä, mikä 
» siinä kiehtoo? Mitä väkivaltaviihde saa aikaan sen 
» katsojassa? Itseäni, kuten varmasti suurinta osaa 
» ihmisistä, väkivallan näkeminen inhottaa ja ahdistaa. 
[...]


Niin, mikä saa ihmisen katsomaan väkivaltaa? Syitä on varmasti monia. Ensiksi
erottelisin kuitenkin yksipuolisen julmuuden kuten kidutukset väkivaltaisesta
kamppailusta, kuten gladiaattoriottelut tai nyrkkeilyn. 

Ihminen, joka nauttii toisen äärimmäisestä kärsimyksestä on kai aina jotenkin
kieroon kasvanut: empatiakyvytön, heikon itsetunnon omaava, ihmistorso. Minua
ei niinkään kiinnosta tämä puoli väkivallassa. Mielestäni kiinnostavampaa on
nämä ns. kamppailu-urheilut, joissa kaksi tasaveroista ihmistä (yleensä
kuitenkin kai miestä?) ottavat mittaa toisistaan. 

Miksi meitä kiinnostaa kahden ihmisen taistelussa? Tietysti voi kyseessä olla
makaaberi kiinnostus kaikkea karmeaa kohtaan. Joku ei välttämättä nauti
ollenkaan, ollaanhan esimerkiksi jääkiekkoväkivaltaa karsimassa raskaalla
kädellä. Silti monet nauttivat ja tähän mielestäni on sama syy, kuin siihen
miksi joku lukee kirjaa monta kertaa: katsoja saa jotain irti siitä, että
samaistuu ottelijoihin. Tämä samaistumisen aiheuttama nautinto taas on samaa
juurta kuin itse tappelijan.

Päädymme siis kysymykseen miksi jotkut tappelevat vapaaehtoisesti verissä päin
ja saavat siitä nautintoa? Gladiaattorit tietysti tappelivat pakon edessä,
mutta nykyäänhän ei tätä pakkoa ole. Syyn täytyy siis olla ihmisessä. Ihminen
on psyko-fyysinen olento, joka on kehittynyt väkivaltaisessa maailmassa.
Stressi, jota nykyaikanakin tunnemme on seurausta tästä: ihminen reagoi uhkiin
(fyysisiin, mutta myös henkisiin) valmistautumalla tappelemaan tai pakenemaan;
aivot eivät ota huomioon, että nykyajan uhkat harvoin ovat lyhytaikaisia ja
väkivaltaisia ? jos kouluesseistä selviäisi viiden minuutin pieksännällä niin
eihän niissä olisi mitään ihmeellistä. Valitettavasti koulun tai työn
aiheuttama stressi ei ole lyhytkestoista. 

Mielestäni tässä pääsemmekin asian ytimeen. Kamppailu itsessään, tai sen
seuraaminen, on tapa saada adrenaliini hyrräämään, mutta myös purkaa ahdistus
nopeasti. Se on itsehoitoa siinä missä kuuma kylpy ja hyvä musiikkikin on. Kun
otat mittaa vastustajasta ja ainut ajatus päässäsi on se, että hakkaat
vastustajasi muusiksi, on elämä yksinkertaista ja helppoa. Et huomaa aikaa,
ympäristöä, mitään muuta kuin oman ruumiisi ja vastustajan. Mielestäni
kokemusta voi kutsua lähes orgastiseksi. Ehkä ns. flow-ilmiössä josta
pop-psykologit puhuvat on kyse vastaavasta?

Tämä oli jossain määrin omakohtainen pohdinta väkivallan viehätyksestä.
Joitain se saattaa inhottaa, siksipä korostan vielä, että en käy kaupungilla
potkimassa mummoja tai hakkaamassa ihmisiä. Loppukaneettina, mielestäni
esimerkiksi monet pelit ja leikit voidaan nähdä väkivaltaisten
kilpailuimpulssien sublimaationa. 


Juho