Antiikin kirjallisuus- kurssilla kirjoitettua: [...] » Tuskin kukaan tämän päivän ihminen kykenee täysin » hyväksymään tai ymmärtämään roomalaista väkivaltaviihdettä. » Tämä järkyttävältä tuntuva viihteen tapa ei kuitenkaan » ole pelkkää historiaa, vaikka sitä ei enää tavata » alkuperäisessä muodossaan. Siinä missä roomalainen » katseli julmuuden tapahtuvan silmiensä edessä ja sai » siitä nautintoa, nykyihminen hakee saman kokemuksen » ruudulta väkivaltaisten elokuvien tai pelien muodossa. » Live-väkivaltaa voi nähdä vaikka nyrkkeily- tai » jääkiekko-ottelussa, joiden sankarit ovat kenties tämän » päivän gladiaattoreita. Väkivaltaviihde on maailmassa » pysyvästi, vain sen muodot ovat muuttuneet aikojen » saatossa. » Mikä saa ihmisen viihtymään julmuuden ääressä, mikä » siinä kiehtoo? Mitä väkivaltaviihde saa aikaan sen » katsojassa? Itseäni, kuten varmasti suurinta osaa » ihmisistä, väkivallan näkeminen inhottaa ja ahdistaa. [...] Niin, mikä saa ihmisen katsomaan väkivaltaa? Syitä on varmasti monia. Ensiksi erottelisin kuitenkin yksipuolisen julmuuden kuten kidutukset väkivaltaisesta kamppailusta, kuten gladiaattoriottelut tai nyrkkeilyn. Ihminen, joka nauttii toisen äärimmäisestä kärsimyksestä on kai aina jotenkin kieroon kasvanut: empatiakyvytön, heikon itsetunnon omaava, ihmistorso. Minua ei niinkään kiinnosta tämä puoli väkivallassa. Mielestäni kiinnostavampaa on nämä ns. kamppailu-urheilut, joissa kaksi tasaveroista ihmistä (yleensä kuitenkin kai miestä?) ottavat mittaa toisistaan. Miksi meitä kiinnostaa kahden ihmisen taistelussa? Tietysti voi kyseessä olla makaaberi kiinnostus kaikkea karmeaa kohtaan. Joku ei välttämättä nauti ollenkaan, ollaanhan esimerkiksi jääkiekkoväkivaltaa karsimassa raskaalla kädellä. Silti monet nauttivat ja tähän mielestäni on sama syy, kuin siihen miksi joku lukee kirjaa monta kertaa: katsoja saa jotain irti siitä, että samaistuu ottelijoihin. Tämä samaistumisen aiheuttama nautinto taas on samaa juurta kuin itse tappelijan. Päädymme siis kysymykseen miksi jotkut tappelevat vapaaehtoisesti verissä päin ja saavat siitä nautintoa? Gladiaattorit tietysti tappelivat pakon edessä, mutta nykyäänhän ei tätä pakkoa ole. Syyn täytyy siis olla ihmisessä. Ihminen on psyko-fyysinen olento, joka on kehittynyt väkivaltaisessa maailmassa. Stressi, jota nykyaikanakin tunnemme on seurausta tästä: ihminen reagoi uhkiin (fyysisiin, mutta myös henkisiin) valmistautumalla tappelemaan tai pakenemaan; aivot eivät ota huomioon, että nykyajan uhkat harvoin ovat lyhytaikaisia ja väkivaltaisia ? jos kouluesseistä selviäisi viiden minuutin pieksännällä niin eihän niissä olisi mitään ihmeellistä. Valitettavasti koulun tai työn aiheuttama stressi ei ole lyhytkestoista. Mielestäni tässä pääsemmekin asian ytimeen. Kamppailu itsessään, tai sen seuraaminen, on tapa saada adrenaliini hyrräämään, mutta myös purkaa ahdistus nopeasti. Se on itsehoitoa siinä missä kuuma kylpy ja hyvä musiikkikin on. Kun otat mittaa vastustajasta ja ainut ajatus päässäsi on se, että hakkaat vastustajasi muusiksi, on elämä yksinkertaista ja helppoa. Et huomaa aikaa, ympäristöä, mitään muuta kuin oman ruumiisi ja vastustajan. Mielestäni kokemusta voi kutsua lähes orgastiseksi. Ehkä ns. flow-ilmiössä josta pop-psykologit puhuvat on kyse vastaavasta? Tämä oli jossain määrin omakohtainen pohdinta väkivallan viehätyksestä. Joitain se saattaa inhottaa, siksipä korostan vielä, että en käy kaupungilla potkimassa mummoja tai hakkaamassa ihmisiä. Loppukaneettina, mielestäni esimerkiksi monet pelit ja leikit voidaan nähdä väkivaltaisten kilpailuimpulssien sublimaationa. Juho