Katselen peilikuvaani kynttilän, jonka uskon vielä illan aikana kaatuvan ja
sytyttävän keittiönmaton,
tai ainakin tohvelit palamaan, pehmeässä valossa.
Ulkona tuulee, sataa, ja on aivan helvetin majesteetillisen pimeää.

Viimeisen työpäivän jälkeen Helena jättikin tapaamisen väliin,
en liiemmin sure, onpahan helvetisti viiniä, viskiä ja muheva annos
pimeyttä. Tupakkaakin on, joskin piippu sopii suuhun jostain syystä
tänä iltana erityisen hyvin.

En voi lakata vilkuilemasta ulos pimenevään iltaan, joka pian
syntyy varmasti mitä mainioimmaksi yöksi. Viini maistuu hyvältä,
ja mietin sen ryyppäämisen mysteerejä. Mieleni kovin tekisi
käydä käsiksi joko naiseen, tai Bukowskin runoihin.

Ikävöin mökkiä ja laituria tällaisena iltana,
sekä paksua takkia ja stetson-hattuani, jonka jo
vuosia sitten hävitin humalluksissani.

Musiikki soi vaimeasti, ja lisää sopivasti tunnelmaan,
hieman ehkä ujosti, sillä muutenkin tunnetta voisi lihaveitsellä
viillellä siivuiksi ja jakaa entisille työtovereille heidän tyhjyyksilleen.

Olkoon syksy yhtä sateista yötä, että talven hiljaisuus saisi vielä
vahvemman säväyksen!