Näin unta, että olin Sormusten saattueen mukana kuljettamassa Sormusten
sormusta Mordoriin. Hobittien tilalla sormusta tosin kantoi neljä nuorta
naista. Olimme paraikaa Morian kaivoksissa pakenemassa kohti Khazad-dumin
siltaa. Kymmenpäiset örkkilaumat olivat juuri katkaisseet tiemme ja
alkukantaiseen tapaansa Aragorn halusi ratkaista ongelman väkivallalla. Minä
päätin kuitenkin neuvotella niiden kanssa ja vetosin terveeseen järkeen
huutamalla niille: "Häipykää ja antakaa meidän mennä, niin keneenkään ei
tarvitse sattua!" Arvattavasti örkit kannattivat enemmän Aragornin näkemystä,
ja pilkkahuutoja ja pari nuoltakin singahti minua kohti örkkilaumojen
keskuudesta. Sellaisesta rauhallisempikin kaveri suuttuu, ja niinpä säntäsin
kilpi suojanani ja miekka tanassa örkkien kimppuun. Aragorn kävi taistoon
rinnallani ja yhdessä kolhimme örkkejä kasapäin turpeeseen ja loput pakenivat
kirkuen. Olin jopa hieman pettynyt niiden antamaan heikkoon vastukseen ja
hetken aikaa säntäilin ympäri luolaa sohien miekallani hädissään pakenevia
hiisiä. Mutta matkaa oli jatkettava. Siispä Khazad-dumin sillalle!

Kun saavuimme sillalle, örkit olivat jo saaneet itseluottamuksensa takaisin
(hakemalla isomman kaverin mukaan) ja niitä kuhisi jälleen kannoillamme. Tuo
iso kaveri oli tietysti balrog ja niitä ei ollut örkkien mukana yksi, vaan
vaatimattomasti noin kymmenen kappaletta! Donnerwetter!! Huonolta näytti.
Onneksi meillä oli Gandalf, tunnetusti kova jäärä mitä balrogien kanssa
painimiseen tuli, ja niinpä vanha mies asettuikin sillalle poikkiteloin,
käskien meitä muita jatkamaan pakoa. Kuten kaikki tietävät, Khazad-dumin silta
on järjettömän kapea eikä siinä ole edes kaiteita, joten balrogeja mahtui
kuitenkin vain yksi haastamaan Harmaata velhoa. Tällä kertaa velholla oli myös
mukanaan salainen ase: vähemmän tunnettu sidekick nimeltä minä! Olin päättänyt
hieman jeesata Gandalfia taistelussa demonia vastaan. Suunnitelmanani oli
katkaista putoavan balrogin piiskan siima miekallani siinä vaiheessa, kun se
kietoutuu Gandalfin nilkan ympärille juuri ennen kuin velhokin on pudota. Vaan
kuinka ollakaan, luiskahdin sillalta pää edellä rotkoon ennen kuin yhteenotto
oli edes ehtinyt alkaa! Perhana, mikä antikliimaksi!! Pudotessani harmittelin,
että olisin voinut edes varoittaa velhoa balrogin ruoskasta.

Minulle oli kerrottu, että rotko Khazad-dumin sillan alla on pohjaton, joten
kuvittelin oikeasti putoavan ikuisuuden ja kuolevani jossain vaiheessa
matkalla nälkään ja janoon. Pyörin huimaa vauhtia kohti tyhjyyttä ja mietin,
josko ilmanvastuksen lisääminen esimerkiksi X-asennossa hidastaisi
putoamistani sen verran, että kohta perässäni putoavat Gandalf ja balrog
saavuttaisivat minut, niin olisi matkalla jotain seuraa. Mutta ketään ei
näkynyt.

Onneksi huhupuheisiin ei aina ole uskominen ja rotkolla oli kuin olikin pohja,
jonne mätkähdin ikuisuudelta tuntuvan pudotuksen jälkeen. Silmissäni pyöri, ja
tässä vaiheessa tarinankerronta koki pienen särön, kun rotkon pohjalla oleva
fysioterapeutti kertoi minulle, että pään pyöriminen johtui jumissa olevasta
niskastani. En kuitenkaan ehtinyt kauaa niskoja venytellä, koska Sormuksen
saattue oli pelastettava! Niinpä lähdin oitis kapuamaan rotkosta kohti ylempiä
luolastoja. Siinä vaiheessa kun saavutin heidät, tilanne oli jo todella
synkkä: koko muu saattue Aragornia myöten oli jo kokenut ennenaikaisen lopun
ja ainoastaan neljä sormustyttöä oli jäljellä. He olivat hakeneet turvaa
kalliota vasten rakennetusta autiosta talosta ja samalla päätyneet umpikujaan.
Ennätin heidän luokseen juuri ennen hiisilaumojen saapumista.

Tälläkin kertaa örkit toivat mukanaan astetta järeämpää apua, eikä nyt mukana
ollut balrog tai pari, vaan ei enempää eikä vähempää kuin itse Sormusten herra
Sauron. Jälleen örkkien ivahuudot kajahtelivat käytävissä talon ulkopuolella
ja nuolia singahteli ikkuna-aukoista sisään. Suojasin sormusta kantavaa neitoa
omalla vartalollani (melkoisen ritarillinen hetki!!) ja käskin häntä pysymään
koko ajan takanani, ettei joku nuoli tai muu ammus osu häneen. Silloin ulkoa
kuului Sauronin kumiseva ääni, kun hän kysyi luovutammeko sormuksen suosiolla,
vai onko hänen tultava hakemaan se. Mietin kuumeisesti suunnitelmaa ja
nappasin kouraani pöydällä lojuneen pitkän fileointiveitsen - ainoan käsillä
olevan aseen. Luonnostelin päässäni ajatusta kivuta oven karmin yläpuolelle ja
pudottautua sieltä Sauronin niskaan ja iskeä veitsi haarniskan saumasta
sisään. Mutta Sauron ei kauaa odotellut vastaustamme ja niinpä hän marssi
yksin taloon, ja asettauduin kohtaamaan hänet kasvotusten. Mutta toisin kuin
örkkien kohdalla, Sauronia vastaan minulla ei ollut mitään jakoja. Ihan
järjettömän vahva kaveri. Hän vain nappasi minua rusentavalla teräshansikkaan
otteella olkapäästä ja solisluu päästi inhottavan napsahduksen. Yritin
sohaista häntä vapaalla veitsikädelläni, mutta hän otti nyrkistäni kiinni ja
käänsi käteni minua vastaan, iskien minua omalla veitselläni ensin vatsaan ja
sitten keuhkoon. Isku keuhkoon tuntui todella inhottavalta, vähän niin kuin
oikein paha viiltohaava. Yyyyh! Lopulta hän ikään kuin rusensi minut
haarniskansa rintapanssaria vasten ja nähtävästi kuolin siihen, koska heräsin.
En usko, että Suursormus koskaan päätyi Tuomiovuoren pätsiin asti :'(