Nyt sanat on sanottu, laulut on laulettu, aamun koittaessa ilta jo hämärtää. Näin Kotiteollisuuden sanoja siteeraten. Musiikki vehkeet on laitettu naulaan roikkumaan ja projektit laitettu jäihin. Pahoittelut faneille, jotka odottivat jo innokkaasti uutta levyä, mutta näillä näkymin sitä ei tulla näkemään vielä vähään aikaan. Muusikon urasta päätin siirtyä kultistiksi. Olen pitkään etsiskellyt jumalaa ja viimeinkin olen sen löytänyt! Jumala saapui 24. päivänä luokseni ja sanoi "Mino, sinut on valittu pyhään tehtävään. Sinun harteillasi tulee lepäämään huomisen auringon nousu, sinun harteillasi tulee olemaan huomisen päivän ilo!". Siispä otin jumalan pyhän tehtävän vastaan ja liityin kulttiin. Näinpä aloitankin kirjoittamaan Minon kultisti päiväkirjaa. Nyt kuitenkin pitää kiirehtiä pitämään saarnaa Gomorran baarissa, joten kirjoittelemisiin.