Ihmiset peloteltiin ihan kuoliaiksi "kylmän sodan" aikoihin, oli jopa suoranaista vainoharhaa ja vainojakin. Minun puolestani kuka tahansa saa olla kommunisti jos haluaa, mutta siihen ei pitäisi pakottaa ketään. Muutenkin olen pakottamista vastaan. Olisi ihan hyvä jos ihmiset saisivat vapaasti valita kuinka elää elämäänsä, kunhan eivät vahingoita muita ihmisiä. Väittäisin että olen humanisti mutta kiinnostunut myös luonnontieteistä. Tärkein arvo minulle on vapaus. Minullakin on tietyissä rajoissa aika paljon vapauksia elämässäni. Voin vaikka päättää nyt että jos valvonkin taas vähän, kun on viime aikoina kuitenkin tullut nukuttua niin hyvin. Olisi sitä varten tupakkaakin, ja kahviakin ja maitoa. Minun ei tarvitse olla orjapiiskurien piiskattavana tuolla jossain, eikä ole vaimoa nalkuttamassa ja lapsia pyörimässä jaloissani.