Kuuluuko punikin saada torppa?

Osasta valkoisen Suomen kannattajia täysimittainen torpparien itsenäistäminen
näyttäytyi punaisten palkitsemisena, josta talonpoikaisarmeijan riveissä
taistelleet joutuivat kärsimään taloudellisia menetyksiä. Eduskunnan
maatalousvaliokunta esitti, etteivät kymmeneksi vuodeksi kansalaisluottamuksens
a menettäneet punakaartilaiset saisi lunastaa vuokratilaansa. Senaattori E. Y.
Pehkonen lähestyi asiaa kansallisen sovinnon näkökulmasta. Hänen mielestään
yhteiskunta ei saanut toimia kostajana.

Eduskunta päätti, ettei vähintään kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen tai
kuolemaan tuomitulla ollut oikeutta lunastaa tilaansa. Pykälä kumottiin vuoden
1919 valtiopäivillä, eikä se ehtinyt vaikuttaa lunastusmenettelyyn, joka
käynnistyi pääosin keväällä 1919. Lunastusoikeutta ei voitu siten evätä
kapinaan osallistumisen vuoksi keneltäkään.

Eduskunta hyväksyi lunastuslain 17. heinäkuuta 1918 äänin 104?2.
Nuorsuomalaisten kansanedustaja K. E. Linna luonnehti maanomistajille raskasta
lakia uhriksi "vapaan Suomen yhteiskuntarakenteen saattamiseksi terveelle
perustalle". Sosiaalidemokraattien ainoa kansanedustaja Matti Paasivuori
lupasi äänestää lunastuslain puolesta, vaikka hän uskoi sen vähentävän
sosialistien saamaa kannatusta maaseudulla.[xxxiv]

"Minun pitäisi sosialistina äänestää tätä ehdotusta vastaan, koska nyt
uskotaan, että tämä reformi vähentää sosialistien ääniä. Hän lupasi äänestää
ehdotuksen puolesta, sillä "jos sosialistien äänimäärä vähenee, vähäpä sillä,
kunhan uudistuksia ja köyhälistön oloissa parannuksia saadaan aikaan".

Valtionhoitaja P. E. Svinhufvud vahvisti lain nimikirjoituksellaan 15.10.1918.