Totunnaisen käsityksen mukaan monimutkaiset kuuloharhat viittaavat
toiminnalliseen ja näön ja muiden aistien piiriin kuuluvat harha-aistimukset
elimelliseen häiriöön. Tosin jako toiminnallisiin ja elimellisiin häiriöihin
on modernin tutkimuksen myötä hämärtynyt. Kuuloharhat ovat yleisiä
skitsofreniassa, mutta niitä voi esiintyä myös psykoottisessa depressiossa,
maniassa ja jopa dissosiatiivisissa tiloissa. Näköharhat viittaavat
elimelliseen häiriöön, kuten aistinelimen tai keskushermoston sairauteen, tai
erilaisten aineiden aiheuttamaan stimulaatio- tai vieroitusoireyhtymään.
Haju-, maku- ja tuntoharhoja esiintyy sekä elimellisissä että toiminnallisissa
häiriöissä. Harhaisen potilaan tarkka psykiatrinen ja neurologinen tutkimus,
yleistilan selvittely, vaativampien kuvantamistutkimusten käyttö ja yhteistyö
eri alojen spesialistien kesken auttavat ongelmallisten tapausten
diagnosoinnissa ja hoidon toteuttamisessa.

Aistiharhalla eli hallusinaatiolla tarkoitetaan havaintoa, joka ilmenee sitä
vastaavan aistiärsykkeen puuttuessa. Aistiharhaan liittyy usein harhaluulo eli
deluusio, jolla aistiharhan ilmeneminen ikään kuin selitetään: esimerkiksi
huoneessa tuntuva kaasun haju (aistiharha) johtuu naapurin aikeesta myrkyttää
potilas (ajatusharha). Aistiharhoja voi ilmetä kaikkien aistien alueella (Chow
ja Cummings 2000). Yleisimpiä ovat auditiiviset eli kuuloharhat ja visuaaliset
eli näköharhat ja harvinaisempia olfaktoriset eli hajuharhat, gustatoriset eli
makuharhat ja haptiset eli tuntoharhat. Viimeksi mainittuja voi ilmetä sekä
pinta- että syvätunnon alueella. Hallusinaatiot jaetaan myös niiden
kompleksisuuden mukaan alkeellisiin eli elementaarisiin ja monimutkaisiin eli
kompleksisiin. Edellisiä ovat mm. kolahdukset tai valonvälähdykset ja
jälkimmäisiä mm. puheen kuuleminen tai yksityiskohtiaan myöden tunnistettavan
hahmon näkeminen.
Aistiharhojen syntymekanismi

Aistiharhan etiologia on epäselvä. Aistiärsykkeen vapautumiseen perustuvan
teorian mukaan hallusinaatio syntyy vahvistuneen sisäisen vireyden ja
vähentyneen ulkoisen ärsykevirran yhteisvaikutuksesta. Näin voidaan selittää
mm. kokeellisesti aiheutetun tai kuurouden aiheuttaman ärsykevajauksen eli
sensorisen deprivaation aikana ilmenevä herkkyys kokea harha-aistimuksia.
Samoin esimerkiksi deliriumista johtuva keskushermoston heikentynyt kyky pitää
yllä tarkkaavaisuutta ja ottaa vastaan ulkoa tulevia ärsykkeitä voi johtaa
sisäisten tuntemusten, muistikuvien ja ajatusten tunkeutumiseen mieleen siten
kuin ne tulisivat ympäristöstä (Yager ja Gitlin 2000). Toisaalta on
ajateltavissa, että mm. hallusinogeeneilla aiheutettu tai muusta syystä
syntynyt keskushermoston sisäisen stimulaatio ? joko yleinen tai paikallinen ?
voi johtaa sensoristen hermoratojen tai niihin kytkeytyvien muistiainesten
aktivoitumiseen ja tunkeutumiseen mieleen ilman, että varsinaisesti aistielin
olisi ärsykettä lähettänyt (Salokangas 1998).

Puheharhojen kuuleminen on yhdistetty sisäiseen eli subvokaaliseen puheeseen,
jonka motorista heijastumaa voidaan rekisteröidä kurkunpään lihaksista
elektromyografian avulla. Tutkimusten mukaan samanaikaisesti puheena kuuluvan
hallusinaation kanssa on todettavissa neurofysiologisen aktiivisuuden
muutoksia kurkunpään puhetta tuottavissa lihaksissa. Näyttääkin mahdolliselta,
että skitsofreniapotilailla usein tavattavat puheharhat johtuisivat
puheaivokuoren toimintahäiriöstä, joka toissijaisesti aktivoisi puheen
havaitsemisen (Wernicken alue) ja tuottamisen (Brocan alue) alueita. Ensin
mainittu aiheuttaisi hallusinaatiokokemuksen ja jälkimmäinen äänilihasten
aktivoitumisen. Sisäisen puheen ja puheena kuultavan hallusinaation välinen
suhde ei siten olisi kausaalinen vaan rinnakkainen, jonkin kolmannen tekijän
aiheuttama (Stephane ym. 2001).

Aistiharhat eivät siis ole siinä mielessä epätodellisia, etteikö niillä olisi
vastetta aivojen fysiologiassa. Suomalaiset tutkijat ovat osoittaneet
magnetoekefalografialla, että ääniharhan esiintyessä aktivoituu myös
ohimolohkon auditiivinen kuorikerros (Tiihonen ym. 1992). Toisaalta
transkraniaalinen magneettistimulaatio, joka suunnattiin puheen säätelyyn
liittyvälle aivokuoren alueelle, vähensi merkitsevästi skitsofreniapotilaiden
ääniharhojen esiintymistä (Hoffman ym. 2003).

Aistiharhat eivät aina ole merkki vaikeasta sairaudesta, vaan niitä esiintyy
myös 10?27 %:lla ns. normaaliväestöstä (Yager ja Gitlin 2000). Tällöin on
useimmiten kyse lyhytaikaisista harhaelämyksistä, joista psykiatrin arvion
mukaan vain noin viidennes on kliinisesti merkitseviä (van Os ym. 2000).
Yleisempiä ovat havaintovirheet eli illuusiot, joissa mielikuva ei ole
syntynyt ilman ärsykettä vaan sen sisältö ja merkitys ovat muuntuneet
(esimerkiksi nurkassa oleva esine koetaan ilkkuvaksi ukkeliksi). Varsin
yleisiä ovat myös ns. pseudohallusinaatiot. Niillä tarkoitetaan tavallisia
aistiharhoja, joiden ei oleteta olevan sairauden oireita ja jotka kokija
yleensä mieltää epätodellisiksi. Noin puolella äskettäin leskeiksi jääneistä
ilmenee kuolleeseen puolisoon liittyviä visuaalisia tai auditiivisia
valeharhoja (Yager ja Gitlin 2000). Samoin jäsenen amputaation jälkeen
esiintyy varsin usein haamutuntemuksia tai -särkyä.

Lyhyen aikaa kestävät ja usein erilaisissa stressitilanteissa ilmenevät
hallusinaatiot tai illuusiot samoin kuin delusionaaliset ja muut
tavallisuudesta poikkeavat kokemukset voivat olla merkki psykoosialttiudesta
(Salokangas ym. 2002). Tällöin puhutaan psykoosin ennakko-oireista. Niitä
saattaa ilmetä kaikkien aistien alueella, mutta kuuloon ja näköön liittyvät
poikkeavuudet ovat yleisimpiä. Saksalaiset tutkijoiden mukaan kyse on
psykoosiin tai suppeammin skitsofreniaan kuuluvasta perushäiriöstä, joka voi
manifestoitua ns. perusoireina ennen varsinaista psykoosia, sen aikana ja sen
jälkeisessä ns. residuaalivaiheessa (Huber 1997, Salokangas 2002).
Skitsotyyppisessä häiriössä eli psykoosipiirteisessä persoonallisuudessa
tällaiset mikropsykoosit ovat yleisiä ja viittaavat psykoosialttiuteen, vaikka
ne eivät läheskään aina johda manifestiin psykoosiin.
Ääniharhojen takana on usein psykiatrinen häiriö

Vanhan nyrkkisäännön mukaan kompleksiset kuuloharhat viittaavat
toiminnalliseen häiriöön ja näön ja muiden aistien taholta tulevat harhat
elimelliseen (neurologiseen) häiriöön. Tämä sääntö on kuitenkin vain suuntaa
antava ja sisältää useita varauksia. Psykiatrisia häiriöitä ei nykykäsityksen
mukaan voida jakaa puhtaasti toiminnallisiin ja elimellisiin häiriöihin.
Moderni kuvantamistutkimus on osoittanut, että esimerkiksi aiemmin
toiminnalliseksi luokitellussa skitsofreniassa esiintyy varsin usein
keskushermoston rakenteellisia poikkeavuuksia. Toisaalta selvissä
elimellisissä häiriöissä voi ilmetä varsin monimutkaisia kuuloharhoja ja
esimerkiksi skitsofreniapotilailla esiintyy harhoja kaikkien aistien alueilla.
Ehkä spesifisin oire on iholla tai sen sisällä tuntuva, hyönteisen ryömintää
muistuttava harha-aistimus, joka viittaa alkoholin tai psykosedatiivivieroituks
en oireisiin (Manley 2000). Tosin eläimiin yhdistyviä tuntoaistin alueen
harhoja on kuvattu myös mm. parkinsonismipotilailla (Fenelon ym. 2002) ja
levottomista jaloista kärsivillä (Ekbom 1938).

Skitsofrenialle tyypillisiä harhoja ovat omien ajatusten kuuluminen, omia
liikkeitä ja toimintaa kommentoivat äänet sekä kahden tai useamman äänen
väittely ? usein vielä potilasta itseään koskeva. Myöskään käskevät ja muuten
ohjailevat äänet eivät ole harvinaisia. Eri tutkimusten mukaan 60?90 %
skitsofreniapotilaista kärsii ääniharhoista (Yager ja Gitlin 2000). On
kuitenkin muistettava, että skitsofreniapotilaalla voi esiintyä näkö-, haju-,
maku- tai tuntoharhoja akuutin psykoosin aikana tai lyhytaikaisina sen
jälkeisessä tilassa stressin tai nukahtamisen provosoimana. Useimmiten ? ei
kuitenkaan aina ? skitsofreniapotilas kokee harhat todellisiksi eikä oivalla
niiden olevan sairauden aiheuttamia.

Myös maanisissa ja depressiivisissä psykooseissa voi esiintyä samanlaisia
aistiharhoja kuin skitsofreniassakin, mutta usein harhoihin liittyy näissä
häiriöissä voimakas affektiivinen komponentti. Masentunut potilas saattaa
kuulla moittivan tai sadistisesti tuomitsevan äänen, joka kehottaa tekemään
itsemurhan, kun taas maanisella potilaalla ääniharhan sisältö on usein
potilasta ja hänen erinomaisuuttaan ylistävä. Psykoottisissa mielialahäiriöissä
 aistiharhat ovatkin usein mielialan mukaisia, kun taas skitsofreniassa
ääniharha on useimmiten toteava tai muuten tunnesisällöltään neutraali. Myös
tässä esiintyy kuitenkin poikkeuksia yleisestä säännöstä. Skitsofreniapotilaan
ääniharhat voivat olla hyvinkin ahdistavia ja syyttäviä. Tällöin
skitsofreniaan liittyy usein voimakas depressiivinen komponentti tai kyse on
ns. skitsoaffektiivisesta psykoosista. Toisaalta maanis-depressiivisellä
potilaalla voi ilmetä varsin usein jopa manian aikaan ahdistavaa vainottuna
olon tunnetta ja siihen liittyneinä myös ääniharhoja.

Puhtaassa harhaluuloisuushäiriössä eli delusionaalisessa psykoosissa
aistiharhat ovat harvinaisia, mutta niitäkin saattaa yksittäisissä tapauksissa
ilmetä. Sen sijaan elementaariset kuuloharhat, kuten kolahtelut, soittoäänet,
epämääräiset kuiskaukset ja eläinten äänet, ovat varsin yleisiä akuuteissa
paranoidistyyppisissä psykooseissa. Kapasiteettivajaus, kuuloaistin
heikkeneminen tai suoranainen kuurous altistavat elementaarisille
ääniharhoille. Myös keskushermoston degeneraatiot, akuutti delirium ja
toksiset tai metaboliset enkefalopatiat voivat olla alkeellisten ääniharhojen
takana.

Mielenkiintoisia, joskaan ei kovin yleisiä ääniharhoja ovat musikaaliset
hallusinaatiot. Ne ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä, yleistyvät iän
myötä ja liittyvät kuulovaurioon tai kuurouteen sekä ei-dominoivan
aivopuoliskon sairaustiloihin, kuten epilepsiaan (Berrios 1990). Musikaalisia
hallusinaatioita tai pseudohallusinaatioita esiintyy myös skitsofreniassa