Todistan täällä vähän Jimmy Hoffaa:
"Toinen sairaalajakso alkoi 15.8. Viinikan nautittua hallussaan olleita
Pervitin-tabletteja. Hän kertoi kuulleensa vartiomiesten puhuneen hänen
ampumisestaan. Hän kirjoitti kirjeen vaimolleen ja alkoi käyttäytyä oudosti ja
riehua vaikuttaen desorientoituneelta ja hallusinoivalta. Hän sai
skopolamiini-morfiiniruiskeen. Jo 17.8. hän oli ­ulkoisesti rauhallinen, mutta
kertoi päänsä tuntuvan kummalliselta ja epäili saaneensa unilääkkeessään
(Medinal 0,5) jotain myrkkyä. Outo vaikutelma syntyi vielä 19.8., kun potilas
kertoi, ­ettei hänellä rikoksensa vuoksi ole ­oikeutta aamiaiseen ­eikä
sängyssä olemiseen.

Oikeudessa Viinikan käytös oli rauhallista ja asiallista. Hänen katsottiin
teeskennelleen sairautta ja pikaoikeuden tuomio pantiin välittömästi
täytäntöön. Tällöin aktiivinen sodankäynti rintamalla oli jo päättynyt ja
aselepo astui voimaan seuraavalla viikolla.

Neljä avointa kysymystä

20-vuotias leski aloitti oikeusprosessin syksyllä 1944. Sotaylioikeuden
sota­viskaali alkoi 1945 ajaa syytteitä pataljoonankomentajaa, sotatuomaria ja
divisioonan komentajaa vastaan.

Keskeisimmät kysymykset olivat: 1) Viinikan syyntakeisuus hänen karatessaan;
2) tapauksen käsittely pika- eikä kenttäoikeudessa yli puolitoista kuukautta
jälkikäteen; 3) outo perustelu karkuriongelmaan liittyvästä uhkaavasta
tilanteesta, ellei Viinikkaa olisi viipymättä teloitettu ja 4) karkuruuden
seurauksien luonne.

Viinikan sairauskertomus ei herätä millään lailla vaikutelmaa oireiden
teeskentelemisestä kranaattikauhua välittömästi seuranneessa tilanteessa.
Yksikköön palauttamista seuranneen sairaalahoidon yhteydessä mahdollisen
simuloinnin ja metamfetamiinista päihtymisen todennäköisyyttä on vaikea
arvioida, mutta tämä kysymys ei ole relevantti syyntakeisuuden suhteen. On
myös ­kysyttävä, miksi Viinikka olisi lopettanut simuloinnin, koska hänen
rauhallisuutensa oikeudenkäynnissä tulkittiin raskauttavaksi näytöksi
teeskentelystä.

Pikaoikeusmenettely rauhallisessa ­tilanteessa jälkikäteen oli täysin
risti­riidassa sen käyttötarkoituksen kanssa. Lisäksi kahden lähimmän
pataljoonan lääkäreiden mukaan kaikki haavoittuneet olivat saaneet
asianmukaisen hoidon, koska rykmentin JSp:t sijaitsivat ­lähekkäin.

Oikeusprosessi päättyi keväällä 1947 Korkeimman oikeuden vapauttavaan
päätökseen kaikkien syytteessä olleiden osalta.

Kirjoittajat:
Eeva Tammi
erikoissairaanhoitaja
sotahistorioitsija
Hannu Lauerma
vastaava ylilääkäri
Psykiatrinen vankisairaala
dosentti
Turun yliopisto
Artikkeli on julkaistu Lääkärilehdessä 4/2018."